Tiaiset panevat paljon piiloon. Kuva: Shutterstock
Tiaiset panevat paljon piiloon. Kuva: Shutterstock

Varastoivilla linnuilla on tavallista isompi muistikeskus.

Hajallaan olevien kätköjen löytämiseen tarvitaan hyvä paikkamuisti. Paikkamuistin kannalta keskeinen on isojen aivojen sisäosissa sijaitseva muistikeskus, hippokampus. Siellä on paikkoihin, reitteihin ja ympäristön piirteisiin valikoivasti reagoivia hermosoluja. Hippokampus on varastoivilla lajeilla aivojen kokoon nähden suurempi kuin muilla.

Tyypillisiä piiloihin varastoivia lintuja ovat pähkinähakki, närhi, pähkinänakkeli, kuukkeli ja monet tiaiset. Varpuspöllö säilöö muonaa talviseen yöpymiskoloonsa, joten sillä hyvän paikkamuistin tarve on pienempi kuin esimerkiksi tiaisilla.

Amerikanhömötiaisella on havaittu, että hyisessä Alaskassa asustavat yksilöt varastoivat enemmän, löytävät varastonsa helpommin ja pärjäävät paikkamuistia vaativissa laboratoriokokeissa paremmin kuin eteläiset lajikumppanit. Lisäksi niiden hippokampus on kookkaampi kuin eteläisillä lajitovereilla.

Amerikanhakki kykenee muistamaan noin 10 000 kätköpaikkaa. Se saattaa varastoida jopa 33 000 männynsiementä 6 600 kätköön kilometrien päähän löytöpaikasta.

Senkään muisti ei ole erehtymätön, ja muistijäljet häipyvät pikkuhiljaa talvikuukausien aikana. Osa siemenistä jää löytymättä, mikä auttaa mäntyjen leviämistä.

Vastaajana Esa Hohtola,

eläinfysiologian emeritusprofessori, Oulun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 11/2017

Nopea jäätyminen vaatisi äärimmäiset pakkaset.

Jäätyminen kaarelle ei tunnu todennäköiseltä, eikä sellaisesta ole tiettävästi havaintoja maapallon kylmimmistäkään kolkista.

Ratkaisevaa on se, kuinka kauan pissa lentää kaaressa. Tyypillisesti se osuu maahan alle parissa sekunnissa, ja siksi jäätymisen pitäisi tapahtua erittäin nopeasti.

Tämä vaatisi lähes sadan pakkasasteen kylmyyden, jota ei ole koettu edes Etelämantereella. Sikäläinen maailman pakkasennätys on -93,2 astetta.

Pissa on lähtiessään kehon sisäosien lämpöistä eli 36–37-asteista. Pissasta 95 prosenttia on vettä, ja se sisältää muun muassa suoloja. Lämpötila on siis kohtuullisen korkea ja lämpösisältö suuri, ja lisäksi löytyy jäätymisen estoaineita. Ne kaikki hidastavat jäätymistä.

Pissan jäätyminen nopeutuisi, jos se levittyisi pisaroina tai suorastaan sumuna, mutta silloin ei voi enää puhua kaaresta. Tehokkaimmin lämmönhukkaa lisäisi ja jäätymistä vauhdittaisi tuuli, mutta tässä tapauksessa siitä, varsinkaan vastatuulesta, ei ole apua.

Vastaajana Hannu Rintamäki,

tutkimusprofessori, emeritus, Työterveyslaitos.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2018

Periaatteessa sen voisi purkaa ja kotiuttaa palasina.

Kansainvälisen avaruusaseman kotiuttamista vaikeuttaa liike-energia. Asema matkaa kiertoradallaan noin 400 kilometrin korkeudessa lähes kahdeksan kilometrin sekuntivauhtia. Tätä huimaa nopeutta pitäisi jotenkin laskea, jotta asema saataisiin pehmeästi Maahan.

Jos nopeutta vähennettäisiin edes hieman, ilmakehä alkaisi jarruttaa asemaa kiihtyvää tahtia. Sitä eivät rakenteet kestäisi: asema hajoaisi paloiksi noin 90 kilometrin korkeudessa. Noin puolet siitä sataisi maahan sekalaisena romuna. Loppuosa jäisi ilmakehään kaasuna ja pölynä.

Avaruusaseman voisi periaatteessa purkaa ja kotiuttaa palasina. Asema kuljetettiin aikoinaan kiertoradalle yksittäisinä moduuleina, jotka sitten koottiin yhteen.

Avaruussukkulan kaltainen isolla rahtiruumalla varustettu alus voisi kuljettaa moduulit takaisin Maahan. Operaatio tulisi kuitenkin erittäin kalliiksi.

Toinen ongelma on sopivan aluksen puute. Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa luopui avaruussukkuloista vuonna 2011.

Yksi tulevaisuuden ratkaisu voisi olla avaruusteknologiayrittäjä Elon Muskin SpaceX-yhtiön BFR-jättiläisraketti. Se on suunniteltu uudelleen käytettäväksi, joten sitä olisi halvempi lennättää kuin perinteisiä kantoraketteja.

BFR:n rahtiversio pystyisi kuljettamaan avaruusaseman osat purettuina kiertoradalta Maahan. Siihen tarvittaisiin ehkä noin kymmenen lentoa.

Vastaajana Mikko Suominen,

avaruustekniikkaharrastaja, tähtitieteellinen yhdistys Ursa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2018