Tiaiset panevat paljon piiloon. Kuva: Shutterstock
Tiaiset panevat paljon piiloon. Kuva: Shutterstock

Varastoivilla linnuilla on tavallista isompi muistikeskus.

Hajallaan olevien kätköjen löytämiseen tarvitaan hyvä paikkamuisti. Paikkamuistin kannalta keskeinen on isojen aivojen sisäosissa sijaitseva muistikeskus, hippokampus. Siellä on paikkoihin, reitteihin ja ympäristön piirteisiin valikoivasti reagoivia hermosoluja. Hippokampus on varastoivilla lajeilla aivojen kokoon nähden suurempi kuin muilla.

Tyypillisiä piiloihin varastoivia lintuja ovat pähkinähakki, närhi, pähkinänakkeli, kuukkeli ja monet tiaiset. Varpuspöllö säilöö muonaa talviseen yöpymiskoloonsa, joten sillä hyvän paikkamuistin tarve on pienempi kuin esimerkiksi tiaisilla.

Amerikanhömötiaisella on havaittu, että hyisessä Alaskassa asustavat yksilöt varastoivat enemmän, löytävät varastonsa helpommin ja pärjäävät paikkamuistia vaativissa laboratoriokokeissa paremmin kuin eteläiset lajikumppanit. Lisäksi niiden hippokampus on kookkaampi kuin eteläisillä lajitovereilla.

Amerikanhakki kykenee muistamaan noin 10 000 kätköpaikkaa. Se saattaa varastoida jopa 33 000 männynsiementä 6 600 kätköön kilometrien päähän löytöpaikasta.

Senkään muisti ei ole erehtymätön, ja muistijäljet häipyvät pikkuhiljaa talvikuukausien aikana. Osa siemenistä jää löytymättä, mikä auttaa mäntyjen leviämistä.

Vastaajana Esa Hohtola,

eläinfysiologian emeritusprofessori, Oulun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 11/2017

Riippuu siitä, millaisia valoja tarkoitetaan.

Tarkoitetaanko lähi- vai kaukovaloja, halvan auton halogeenivaloja vai uuden luksusauton laserajovaloja?

Valokeilan kantaminen pitäisi myös määritellä. Tarkoittaako se, että kuljettajan mielestä tie näyttää valaistulta vai että valoilla havaitsee heijastimellisen jalankulkijan? Vai että valo häikäisee häiritsevästi vastaantulijaa?

Jos ajatellaan tavallisen nykyaikaisen henkilöauton kaasupurkausajovaloja ja kuivaa asvalttia syysyössä, kaukovalojen tai virallisemmin kaukovalaisimien valokeila kantaa noin parinsadan metrin päähän. Tällöin 120 kilometrin tuntivauhdissa autoilija näkee, mitä tapahtuu noin kuuden sekunnin ajon päässä.

Joissain uudehkoissa kalliimman hintaluokan henkilöautoissa on laserajovalot, joiden valokeila kantaa jopa yli puoli kilometriä. Vertailun vuoksi: perinteisten H4-halogeenipolttimoiden valokeila ulottuu vain noin 150 metrin päähän.

Sää vaikuttaa valokeilan näkyvyyteen. Lumisella tiellä näkyy eri tavalla kuin syksyisellä vesisateisella tiellä. Myös ympäristön valoisuus vaikuttaa. Säkkipimeällä auton valokeila näyttää kirkkaammalta, kun muu ympäristö on pimeä.

Vastaajana Vesa Linja-Aho,

autoelektroniikan lehtori, diplomi-insinööri, Metropolia-

ammattikorkeakoulu.

Julkaistu Tiede-lehdessä 11/2017

Mestari sai vaihtoehdon. Kuva: Shutterstock

Baarimikko jatkaa rennon puhekielen pitkää perinnettä.

Erisnimien käyttö yleisniminä ei ole mitenkään harvinaista. Baarimikko on leikillinen puhekielen vaihtoehto baarimestarille, jollaiset yleistyivät meillä 1900-luvun alkupuolella. Toinen samantapaiseen aihepiiriin liittyvä nimi on ovimikko, jota on 1900-luvun alusta käytetty hotellien ja elokuvateatterien ovenvartijoista.

Mikko on kansainvälisen Mikael-nimen muunnelma, joka tunnetaan jo keskiajalta. On siis mahdollista, että mikkoa on satojen vuosien ajan käytetty myös yleisnimenä. Esimerkkejä löytyy kansanperinteestä ja vanhasta kirjallisuudesta. Mikko on saduissa ovelan ketun tavallinen nimitys. Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä klipparimikko tarkoittaa nokkelaa veijaria.

Armeijasta löytyy esimerkiksi kipinämikko, muonamikko, rasvamikko, rättimikko ja soppamikko. Joskus tällaisten nimitysten taustalla voi olla todellinen Mikko, mutta kun samoissa yhdistelmissä voi esiintyä muitakin nimiä, kuten soppamooses ja soppajeesus, näyttää yleensä olevan kysymys vain äänneasultaan sopivien erisnimien leikillisestä käytöstä.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 11/2017