Virtaukset tuovat tietoa viiksiin. Kuva: Lehtikuva
Virtaukset tuovat tietoa viiksiin. Kuva: Lehtikuva

Norpalla on uimarin silmät, viiksikarva-aisti ja hyvä muisti.

Pitkäikäinen, älykäs ja paikkauskollinen norppa tuntee hyvin elinpiirinsä vedenalaisen topografian ja muistaa talvella käyttämiensä hengitysavantojen ja railojen sijainnin.

Norppa viettää noin 80 prosenttia vuorokaudesta sukelluksissa. Vesielämään sopeutuneena merinisäkkäänä se hahmottaa aisteillaan vedenalaisen elinympäristönsä vähintään yhtä tarkkaan ja monipuolisesti kuin maanisäkkäät omansa.

Tummissa vesissä suunnistautumista auttavat paitsi vedessä näkemiseen sopeutuneet silmät myös viiksikarva-aisti. Sen avulla norppa aistii kohteiden tuottamia virtausten muutoksia, joita vesi välittää värähtelyinä viiksiin ja edelleen hermopäätteisiin läheltä ja kaukaa.

Norppa pystyy esimerkiksi saalistaessaan seuraamaan kaloja niiden veteen jättämää hydrodynaamista polkua pitkin. Niin ikään se pystyy tunnistamaan kohteiden muotoja samaan tapaan kuin me tunnustelemme asioita sormillamme.

Viiksillään norppa pystyy myös aistimaan sukellusnopeutensa ja siten arvioimaan sukeltamansa matkan pituutta. Tämä voikin olla erinomaisen tärkeä lisätaito, jotta norppa löytää helmikuisen yön pimeydessä takaisin hengitysavannolleen.

Vastaajana Mervi Kunnasranta,

hyljetutkija, Luonnonvarakeskus.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2018

Nopea jäätyminen vaatisi äärimmäiset pakkaset.

Jäätyminen kaarelle ei tunnu todennäköiseltä, eikä sellaisesta ole tiettävästi havaintoja maapallon kylmimmistäkään kolkista.

Ratkaisevaa on se, kuinka kauan pissa lentää kaaressa. Tyypillisesti se osuu maahan alle parissa sekunnissa, ja siksi jäätymisen pitäisi tapahtua erittäin nopeasti.

Tämä vaatisi lähes sadan pakkasasteen kylmyyden, jota ei ole koettu edes Etelämantereella. Sikäläinen maailman pakkasennätys on -93,2 astetta.

Pissa on lähtiessään kehon sisäosien lämpöistä eli 36–37-asteista. Pissasta 95 prosenttia on vettä, ja se sisältää muun muassa suoloja. Lämpötila on siis kohtuullisen korkea ja lämpösisältö suuri, ja lisäksi löytyy jäätymisen estoaineita. Ne kaikki hidastavat jäätymistä.

Pissan jäätyminen nopeutuisi, jos se levittyisi pisaroina tai suorastaan sumuna, mutta silloin ei voi enää puhua kaaresta. Tehokkaimmin lämmönhukkaa lisäisi ja jäätymistä vauhdittaisi tuuli, mutta tässä tapauksessa siitä, varsinkaan vastatuulesta, ei ole apua.

Vastaajana Hannu Rintamäki,

tutkimusprofessori, emeritus, Työterveyslaitos.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2018

Periaatteessa sen voisi purkaa ja kotiuttaa palasina.

Kansainvälisen avaruusaseman kotiuttamista vaikeuttaa liike-energia. Asema matkaa kiertoradallaan noin 400 kilometrin korkeudessa lähes kahdeksan kilometrin sekuntivauhtia. Tätä huimaa nopeutta pitäisi jotenkin laskea, jotta asema saataisiin pehmeästi Maahan.

Jos nopeutta vähennettäisiin edes hieman, ilmakehä alkaisi jarruttaa asemaa kiihtyvää tahtia. Sitä eivät rakenteet kestäisi: asema hajoaisi paloiksi noin 90 kilometrin korkeudessa. Noin puolet siitä sataisi maahan sekalaisena romuna. Loppuosa jäisi ilmakehään kaasuna ja pölynä.

Avaruusaseman voisi periaatteessa purkaa ja kotiuttaa palasina. Asema kuljetettiin aikoinaan kiertoradalle yksittäisinä moduuleina, jotka sitten koottiin yhteen.

Avaruussukkulan kaltainen isolla rahtiruumalla varustettu alus voisi kuljettaa moduulit takaisin Maahan. Operaatio tulisi kuitenkin erittäin kalliiksi.

Toinen ongelma on sopivan aluksen puute. Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa luopui avaruussukkuloista vuonna 2011.

Yksi tulevaisuuden ratkaisu voisi olla avaruusteknologiayrittäjä Elon Muskin SpaceX-yhtiön BFR-jättiläisraketti. Se on suunniteltu uudelleen käytettäväksi, joten sitä olisi halvempi lennättää kuin perinteisiä kantoraketteja.

BFR:n rahtiversio pystyisi kuljettamaan avaruusaseman osat purettuina kiertoradalta Maahan. Siihen tarvittaisiin ehkä noin kymmenen lentoa.

Vastaajana Mikko Suominen,

avaruustekniikkaharrastaja, tähtitieteellinen yhdistys Ursa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2018