Sydänlihas pumppaa verta supistumalla ja lepäämällä.

Sydämen lyöntitiheys eli syke ilmaistaan lyönteinä minuutissa. Mitä suurempi kehon rasitus, sitä korkeampi syke. Normaalikuntoisella ihmisellä sydämen syke vaihtelee lepotilassa 50:stä 80:een lyöntiin minuutissa, mutta huippu-urheilijoilla se on harjoittelun seurauksena tavallista matalampi. Esimerkiksi juoksijasuuruus Lasse Virenin leposyke oli aktiiviaikoina jopa alle 30 lyöntiä minuutissa.

Sykkeen pudotessa myös sydämen pumppaama verimäärä vähenee. Alle 20:n lyöntitiheys – tilanteen mukaan jo korkeampikin – aiheuttaa aivoverenkierron häiriöitä ja tajunnan menetyksen. Terveellä ihmisellä syke ei kuitenkaan yleensä laske näin alas.

Eräät sairaudet voivat vaurioittaa sydämen pumppausrytmiä säätelevää sinussolmuketta tai sen lähettämiä ärsykkeitä välittäviä johtoratoja, jolloin syke saattaa hidastua tai jopa katketa muutamiksi sekunneiksi. Vakavimmillaan seurauksena on täydellinen sydänpysähdys. Myös verenpainelääkkeet, kuten beeta- ja kalkkisalpaajat sekä sydänlääke digitalis, hidastavat sykettä.

Julkaistu Tiede 2000-lehdessä 4/1998

Vastaaja:


Hannu Näveri


Sisätautiopin dosentti


Helsingin yliopistollinen keskussairaala

Aikoinaan ruokahalukohtainen kylläisyys edisti terveyttä.

Ilmiölle on kehitysopillinen eli evoluutioon perustuva selitys. Kyllästyminen samaan ruokaan kehittyi satojentuhansien vuosien aikana esi-isillemme, jotta he pysyisivät terveinä.

Jos jokin runsaasti saatavilla oleva ruoka olisi maistunut jatkuvasti, yksipuolinen ravinto olisi pitkällä aikavälillä johtanut ongelmiin. Siksi ihmiselle kehittyi ruokalajikohtainen kylläisyys. Kun jostain ruoasta tuli kylläiseksi, toisen makuinen vielä maistui. Se takasi, että sai riittävästi kaikkia elintärkeitä ravintomme osia: vitamiineja, hivenaineita, hiilihydraatteja, proteiineja, rasvoja ja kuituja.

Ruokalajikohtaista kylläisyyttä säätelevät geenit, ja mekanismi vaikuttaa myös meissä tämän ajan ihmisissä. Jokainen on kokenut sen aterioidessaan. Kun pääruoan jälkeen tuntuu, että nyt jo riittää, erimakuinen jälkiruoka vielä maittaa.

Kivikaudella ruokalajikohtainen kylläisyys oli hyödyllinen ominaisuus, mutta nykyisessä yltäkylläisessä ruokamaailmassa se helposti johtaa liikasyöntiin.

Eräässä kokeessa testihenkilöt söivät runsaan viikon ajan aterioilla melko yksitoikkoista ruokaa. Koe toistettiin siten, että jokaisella aterialla oli yksi ruokalaji lisää. Tämä lisäsi ruokahalua siinä määrin, että testihenkilöt söivät joka päivä – huomaamattaan – yli 400 kilokaloria enemmän.

Vastaajana Pertti Mustajoki, professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017

Jäinen kinkkku ei menetä yhtään enempää nestettä kuin sula. Kuva_ Shutterstock

Jäinen kinkku kypsyy aivan yhtä meheväksi kuin sula.

Joulukinkun voi panna jäisenä uuniin – oikeastaan kannattaa, vaikka se voi kuulostaa äkkiseltään järjen vastaiselta.

Jotta kinkku maistuisi mehevältä, valtaosa sen nesteestä pitäisi saada pysymään lihassa.

Jäinen kinkku muhii kuumassa pidempään, mutta huoneenlämpöön temperoitu viettää suuremman osan paistoajasta korkeassa

lämpötilassa.

Tällainen kuumakäsittely voi poistaa lihasta liiaksi nestettä. Kypsyessä pinnan lämpö siirtyy kohti kinkun keskiosaa. Jos lämpötilaero pinnan ja keskiosan välillä kasvaa liian suureksi, vesi karkaa lihassyistä liian aikaisin ja epätasaisesti.

Paistoimme viime vuonna HKScanin koekeittiöissä kymmeniä jäisiä ja huoneenlämpöisiä joulukinkkuja. Kaikki kypsennettiin paistopussissa alle 100-asteisessa uunissa.

Jääkinkut paistuivat pidempään, mutta niistä ei valunut yhtään enempää nestettä kuin sulana uuniin pannuista.

Sokkotesteissä kumpikin versio keräsi yhtäläisiä kehuja niin mausta kuin mehevyydestä. Joidenkin suussa jääkinkku maistui jopa mehevämmältä ja paremmalta.

Vastaajana Sami Lamminaho, tuotekehityskokki, HKScan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017