Avantouinnin terveysvaikutuksia ei tunneta vielä kovin tarkasti.

Oulun yliopistossa on tutkittu, kuinka säännöllinen pulikointi jääkylmässä vedessä vaikuttaa talviuimarin fysiologiaan. Hankkeessa oli mukana hieman yli sata uimaria, joilta mitattiin kuukauden seuranta-aikana muun muassa vereen erittyvien hormonien määriä. Uimareille tehtiin ennen seurantaa ja sen jälkeen kyselyt, joissa kartoitettiin heidän terveydentilaansa.

Avantoon astuttaessa kehon pinnan ja ääriosien verenkierto vähenee voimakkaasti, ja veri ohjautuu kehon keskiosiin. Lämmönluovutus ympäristöön vähenee. Verenpaine nousee, koska ääriosien verisuonet supistuvat, verisuoniston kokonaistilavuus pienenee ja verenkierron vastus lisääntyy. Kylmän herkistämät ihoreseptorit välittävät ärsykkeitä keskushermostoon, joka lisää verisuonia supistavan hormonin, noradrenaliinin, eritystä. Sydäntauteja potevien olisikin syytä keskustella lääkärin kanssa ennen harrastuksen aloittamista.

Kylmäaltistuksen toistuessa elimistö sopeutuu ja autonomisen hermoston vaste, erityisesti noradrenaliinin eritys, pienenee. Kylmätuntemukset ja lihasvapina vähenevät. Oululaistutkimuksissa havaittiin, että joidenkin talviuimarien veren systolinen paine eli yläpaine laskee pysyvästi.

Noradrenaliinin ja muiden stressihormonien hiipuessa kylmänkestävyys paranee ja kipukynnys nousee.
Suuri osa uimareista koki upottaneensa stressin jään alle. Säännöllinen pulahtaminen kohensi mielialaa ja vähensi masentuneisuutta sekä väsymystä. Selitys saattaa piillä talviuinnin vaikutuksissa keskushermostoon. Uimareiden verestä mitattiin hermovälittäjäaineiden määrää ja havaittiin, että mitä tasaisemmin dopamiinia syntyi, sitä virkeämpi oli mieli. Pieniä dopamiinipitoisuuksia on aiemmin mitattu muun muassa masennuspotilaista.

Talviuimarit kokivat myös itsetuntonsa kohentuneen. Avantouinti on ihmiselle iso haaste. Sen ja itsensä toistuva voittaminen vaikuttaa osaltaan itseluottamukseen.

Avantouinnin sanotaan parantavan elimistön vastustuskykyä, mutta siitä ei ole saatu selvää näyttöä. Oululaistutkimukseen osallistuneet uimarit potivat yhtä paljon flunssaa kuin muutkin ihmiset. Talviuinnilla voi toki olla tulehdusta hillitsevää vaikutusta. Moni koehenkilö tunsi muun muassa reuma- ja selkäkipujen lievittyneen säännöllisen avantouinnin ansioista.

Useat kertoivat myös tulleensa riippuvaiseksi uimareissuista. Koukkuun jäämistä voisi selittää aivojen mielihyvähormoneilla, endorfiineilla, joiden tuotanto lisääntyy kylmien kylpyjen ansiosta.
Avantouinnin terveysvaikutuksista pääsee osalliseksi vain, jos harrastus on riittävän säännöllistä. Minimi on 4–5 pulahdusta viikossa. Mitä useammin käy, sitä suuremmat ovat hyödyt. Koeuimarit viipyivät vedessä muutamista sekunneista pariin minuuttiin. Vaikutukset katoavat 2–4 viikon kuluttua uinnin lopettamisesta.

Julkaistu Tiede 2000-lehdessä 1/2000

Vastaaja:


Pirkko Huttunen


termobiologian dosentti


Oulun yliopisto

taucalm
Seuraa 
Viestejä7047
Liittynyt3.9.2009

Miten avantouinti vaikuttaa terveyteen?

BCK 05.10.2014 klo 13:11 Toimivatko kylmät suihkut tai kylmää vettä täynnä olevaan ammeeseen pulahtaminen ollenkaan samansuuntaisesti? (Kamala ajatus sekin.) Molemmat toimii samalla tavalla. Kylmä piristää verenkiertoa. Toki suihku on nopeampi kuin amme. Tietty lumihankeen voi vielä etelässäkin pulahtaa.
Lue kommentti

"Everything is backwards; everything is upside down. Doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the major media destroy information and religions destroy spirituality."

kytoann
Seuraa 
Viestejä1915
Liittynyt16.3.2005

Miten avantouinti vaikuttaa terveyteen?

Useimmat eivät kasta päätään, joillakin on vielä villamyssy uidessaan. Pyörtymisen riski siinä on, ja kylmäkin tulee helposti kun ei tukka kuivu yhtä nopeasti kuin muu kroppa, siis jos ei sitä saunaa ole vieressä. Kasvot huuhtelen avannosta noustessa. Oli muuten virhe tuossa avannon lämpötilassa, kyllä se on +1 astetta yleensä ollut.
Lue kommentti

Tyhmyydelle minä olen vihainen kuin rakkikoira; mutta viisaus ei ole kaikille suotu.

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018