Hetuloita kutsutaan joskus valaanluuksi, mutta itse asiassa ne ovat keratiinia eli sarveisainetta – samaa ainetta kuin muiden nisäkkäiden karvat, kynnet ja sarvet.

Hetulavalaiden kantamuodot luopuivat hampaistaan ja saivat kitalakensa limakalvoon ihon tapaan toimivia alueita, joissa kasvaa eräänlaisia suuria, litteitä harjaksia: hetuloita. Ne ovat oivallisia ritilöitä, joilla valas voi suodattaa vedestä pieniä eläimiä.

Valaat kehittyivät maanisäkkäistä dinosaurusten sukupuuton jälkeen. Myös joutsenliskot ja muut suuret merimatelijat olivat kuolleet, joten suurille meriselkärankaisille oli tilaa. Valaiden evoluution vaiheista on löydetty melko kattava fossiilisarja aina niiden nelijalkaisista esimuodoista lähtien. Alkuvalaat olivat hampaallisia, mutta vähitellen kehittyi myös hetulavalaita. Ne ovat päätelty hetulallisiksi nimenomaan hampaiden puutteesta; itse hetulat eivät ole säilyneet fossiileina, koska ne ovat pehmeää kudosta.

Julkaistu Tiede 2000-lehdessä 1/1997

Vastaaja:


Mikael fortelius


ekologisen paleontologian professori


Helsingin yliopisto

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla