Ferromagneettisten materiaalien rakenne koostuu niin sanotuista alkeisalueista.

Ne ovat eräänlaisia mikroskooppisia magneetteja, joiden sisässä atomien magneettikentät ovat yhdensuuntaiset. Normaalisti nämä alkeisalueet ovat epäjärjestyksessä, jolloin kappale ei ole ulospäin magneettinen. Ulkoisessa magneettikentässä alkeisalueet asettuvat kuitenkin yhdensuuntaisiksi, ja kappale magnetoituu.

Kun ulkoinen magneettikenttä poistetaan, alkeisalueet palautuvat takaisin epäjärjestykseen ja kappale menettää magneettisuutensa. Näin käy muun muassa tavalliselle raudalle ja matalaseosteiselle teräkselle, minkä vuoksi niitä kutsutaan pehmeämagneettisiksi aineiksi. Kestomagneetteihin on metallurgisin keinoin lisätty esteitä, jotka ”lukitsevat” alkeisalueet paikoilleen. Tämän ansiosta kappale pysyy magnetoituna ulkoisen kentän poistamisen jälkeenkin.

Aikaisemmin käytetyt alnico- tai teräsmagneetit olivat suhteellisen epävakaita. Pelkkä isku tai magneettien painaminen vastakkain johtivat osittaiseen magneettisuuden menetykseen. Nykyaikaisia kestomagneetteja, kuten ferriitti- tai NdFeB-magneetteja, on hyvin vaikea ”purkaa”. Esimerkiksi ferriittimagneetin demagnetisointiin tarvitaan joko yli 500 asteen lämpötila tai magneettikenttä, jonka voimakkuus ylittää maan magneettikentän noin 6 000-kertaisesti. Jääkaappimagneetit ovat useimmiten ferriittimagneetteja.


Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2008

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vastaaja:


Martti Paju


johtaja


Magneettiteknologiakeskus, Pori

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla