Ensimmäinen kuukävely kuvattiin tv-kameralla, joka oli kiinnitetty kuumoduulin ulkopuolelle taittovarren päähän.

Kun kuumoduuli Eagle laskeutui kohti Kuun pintaa, astronautti Neil Armstrong käänsi varren sellaiseen asentoon, että tv-kamera suuntautui automaattisesti kohti kuumoduulin portaita. Kamera tallensi Armstrongin laskeutumisen portaita alas aluksen jalkalevylle ja siitä Kuun pinnalle. Edwin Aldrin astui Kuun pinnalle 15 minuuttia Armstrongin jälkeen.


Tv-kameran lisäksi heidän käytössään oli seitsemän kädessä pidettävää kameraa: sähköisiä, digitaalisia ja värifilmillä varustettuja, esimerkiksi 70 millimetrin Hasselblad. Laskeuduttuaan Kuun pinnalle astronautit siirsivät tv-kameran jalustoineen noin 15 metrin päähän aluksesta. Tv-kuva ja ääni siirrettiin kamerasta normaalilla radio- ja tv-tekniikalla neljän suunnattavan antennin avulla suoraan Maahan. Antennit olivat halkaisijaltaan 79 cm. Lähetys otettiin vastaan erittäin suurilla lautasantenneilla.


Apollo 11 käytti kuvauslaitteita kaikissa lennon vaiheissa, telakoinnissa, alusten irtautumisessa ja laskeutumisessa. Kuuta kiertävässä Kuualuksessa oli oma kamerajärjestelmänsä.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2003




Vastaaja:


Väinö Kelhä


Avaruusteknologian tutkimusprofessori


VTT, Helsinki

JPI
Seuraa 
Viestejä25914
Liittynyt5.12.2012

Miten kuvattiin ensimmäinen kuukävely?

lokki 20.01.2015 klo 11:35 "Tv-kuva ja ääni siirrettiin kamerasta normaalilla radio- ja tv-tekniikalla neljän suunnattavan antennin avulla suoraan Maahan. Antennit olivat halkaisijaltaan 79 cm. " Missä vaiheessa nämä neljä antennia käytiin suuntaamassa, jos kerran kuun pinnalle astuminen kuvattiin ja lähetettiin suorana maahan. Millainen oli mahdollinen etäohjaus noille antenneille ja missä ne sijaitsivat. No ei siinä kovin etäistä etäohjausta tarvittu, sillä kuumoduulissa oli jopa kaksi...
Lue kommentti

3³+4³+5³=6³

lokki
Seuraa 
Viestejä4868
Liittynyt3.1.2010

Miten kuvattiin ensimmäinen kuukävely?

"Tv-kuva ja ääni siirrettiin kamerasta normaalilla radio- ja tv-tekniikalla neljän suunnattavan antennin avulla suoraan Maahan. Antennit olivat halkaisijaltaan 79 cm. " Missä vaiheessa nämä neljä antennia käytiin suuntaamassa, jos kerran kuun pinnalle astuminen kuvattiin ja lähetettiin suorana maahan. Millainen oli mahdollinen etäohjaus noille antenneille ja missä ne sijaitsivat.
Lue kommentti

Painon siirto synnyttää sopivan raon.

Kävellessä saappaan pohjaan tarttuu hiekkaa, ja kun ponnistava jalka nousee ylös, sitä irtoaa. Miten kauas jyväset ryöpsähtävät, riippuu kävelynopeudesta.

Kun saappaan pohja nousee maasta, hiekanjyvät saavat vauhtia samaan tapaan kuin kura polkupyörän takarenkaasta. Kuraa voi roiskua selkään asti. Samoin käy juostessa hiekkarannalla, jolloin hiekkaa lentää takareiteen.

Jos saappaanvarsi on väljä, kivensiruja putoaa sisään. Varren rako vieläpä suurenee juuri silloin, kun takimmainen jalka ponnistaa. Silloin paino siirtyy etummaisen jalan päälle, ja sen sääri ottaa kiinni etuvarteen. Taakse jäävästä raosta kivi sujahtaa helposti tukijalan saappaaseen.

 

Vastaajana Taija Juutinen,

kinesiologian eli liikeopin professori, Jyväskylän yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2018

Jotkut kuolevat jo ennen löytymistään.

Laji on kuollut sukupuuttoon, kun sen viimeinen yksilö on epäilyksettä kuollut, määrittelee Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN.

Periaatteessa asia on siis hyvin yksiselitteinen, mutta suurinta osaa lajeista ei seurata niin tarkasti, että yksilöiden määrä tai sijainti olisivat tiedossa. Näin tarkkaa tietoa on lähinnä joistakin linnuista ja nisäkkäistä, kuten uhanalaisista sarvikuonolajeista.

Esimerkiksi hyönteislajien viimeistä yksilöä on lähes mahdotonta löytää. Myös yksilön määritteleminen voi olla vaativaa vaikkapa sienen tapauksessa, jossa laji elää rihmastona tuottaen ajoittain itiöpesäkkeitä.

Lajin voidaan kuitenkin olettaa kuolleen sukupuuttoon, kun yhtään yksilöä ei ole tavattu sen tunnetuissa tai oletetuissa elinympäristöissä koko levinneisyysalueella tehdyissä perusteellisissa etsinnöissä. Etsintöjen pitää olla lajin elämänkiertoon nähden riittävän pitkäaikaisia.

Laji voidaan luokitella myös ”luonnosta hävinneeksi”, jos sen tiedetään säilyneen ainoastaan viljeltynä, tarhattuna tai luontoon palautettuna populaationa selvästi alkuperäisen levinneisyysalueensa ulkopuolella.

Luonnosta hävinneitä ovat muun muassa monet keräilijöiden havittelemat kasvit, kuten eräät käpypalmulajit. Alueellisesti sukupuuttoon kuolleeksi voidaan luokitella esimerkiksi jonkin valtion alueelta hävinnyt laji, kuten vesikko Suomessa.

Lajeja kuolee sukupuuttoon niinkin, että niiden olemassaolosta ei ole koskaan edes tiedetty.

 

Vastaajana Aino Juslén,

eläintieteen yksikön johtaja, Luonnontieteellinen keskusmuseo.

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2018