Avoimessa maastossa hyttyset lentävät lajista riippuen 1––2 metriä sekunnissa.

Kun tuulennopeus nousee yli lentovauhdin, useimmat hyttyset eivät enää lähde liikkeelle, sillä ne löytävät uhrinsa lentämällä vastatuuleen.

Tästä on helppo laskea, että reipas kävelyvauhti, noin 7––9 kilometriä tunnissa, riittää avoimessa maastossa jättämään useimmat hyttyslajit kyydistä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että hyttysistä pääsisi reippaasti kävelemällä eroon, sillä matkan varrella on koko ajan uusia hyttysiä, ja rivakan kävelyn nostattama hiki houkuttelee niitä tehokkaasti.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2005

Vastaaja:
Juhani Itämies
eläintieteen dosentti
Oulun yliopisto

lokki
Seuraa 
Viestejä4069
Liittynyt3.1.2010

Miten nopeasti on juostava, että hyttynen jää kyydistä?

syytinki 17.03.2014 klo 10:32 Nyt kyllä joku valehtelee. Tiesin kyllä, että reipas kävelyvauhti riittää, mutta että 79 km/h. Pientä rajaa, pientä rajaa. 12 m/s on 43,2 km/h ja 79 km/h on 22 m/s. Luultavasti tuossa on kyseessä sama vika, joka on ollut myös aiemmin tällä sivustolla, väliviiva ei tulostu, vaan jää kokonaan pois. Kokemuksen perusteella hyttysen nopeus lienee paremminkin 1-2 m/s. Ikävä vika silti.
Lue kommentti
Esiäidin kannatti kyllästyä. Kuva: SPL/MVPhotos

Aikoinaan ruokahalukohtainen kylläisyys edisti terveyttä.

Ilmiölle on kehitysopillinen eli evoluutioon perustuva selitys. Kyllästyminen samaan ruokaan kehittyi satojentuhansien vuosien aikana esi-isillemme, jotta he pysyisivät terveinä.

Jos jokin runsaasti saatavilla oleva ruoka olisi maistunut jatkuvasti, yksipuolinen ravinto olisi pitkällä aikavälillä johtanut ongelmiin. Siksi ihmiselle kehittyi ruokalajikohtainen kylläisyys. Kun jostain ruoasta tuli kylläiseksi, toisen makuinen vielä maistui. Se takasi, että sai riittävästi kaikkia elintärkeitä ravintomme osia: vitamiineja, hivenaineita, hiilihydraatteja, proteiineja, rasvoja ja kuituja.

Ruokalajikohtaista kylläisyyttä säätelevät geenit, ja mekanismi vaikuttaa myös meissä tämän ajan ihmisissä. Jokainen on kokenut sen aterioidessaan. Kun pääruoan jälkeen tuntuu, että nyt jo riittää, erimakuinen jälkiruoka vielä maittaa.

Kivikaudella ruokalajikohtainen kylläisyys oli hyödyllinen ominaisuus, mutta nykyisessä yltäkylläisessä ruokamaailmassa se helposti johtaa liikasyöntiin.

Eräässä kokeessa testihenkilöt söivät runsaan viikon ajan aterioilla melko yksitoikkoista ruokaa. Koe toistettiin siten, että jokaisella aterialla oli yksi ruokalaji lisää. Tämä lisäsi ruokahalua siinä määrin, että testihenkilöt söivät joka päivä – huomaamattaan – yli 400 kilokaloria enemmän.

Vastaajana Pertti Mustajoki, professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017

Jäinen kinkkku ei menetä yhtään enempää nestettä kuin sula. Kuva_ Shutterstock

Jäinen kinkku kypsyy aivan yhtä meheväksi kuin sula.

Joulukinkun voi panna jäisenä uuniin – oikeastaan kannattaa, vaikka se voi kuulostaa äkkiseltään järjen vastaiselta.

Jotta kinkku maistuisi mehevältä, valtaosa sen nesteestä pitäisi saada pysymään lihassa.

Jäinen kinkku muhii kuumassa pidempään, mutta huoneenlämpöön temperoitu viettää suuremman osan paistoajasta korkeassa

lämpötilassa.

Tällainen kuumakäsittely voi poistaa lihasta liiaksi nestettä. Kypsyessä pinnan lämpö siirtyy kohti kinkun keskiosaa. Jos lämpötilaero pinnan ja keskiosan välillä kasvaa liian suureksi, vesi karkaa lihassyistä liian aikaisin ja epätasaisesti.

Paistoimme viime vuonna HKScanin koekeittiöissä kymmeniä jäisiä ja huoneenlämpöisiä joulukinkkuja. Kaikki kypsennettiin paistopussissa alle 100-asteisessa uunissa.

Jääkinkut paistuivat pidempään, mutta niistä ei valunut yhtään enempää nestettä kuin sulana uuniin pannuista.

Sokkotesteissä kumpikin versio keräsi yhtäläisiä kehuja niin mausta kuin mehevyydestä. Joidenkin suussa jääkinkku maistui jopa mehevämmältä ja paremmalta.

Vastaajana Sami Lamminaho, tuotekehityskokki, HKScan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017