Kuvitellaan, että ihminen paastoaa, jolloin energiavaje on mahdollisimman suuri.



Keskivertohenkilö kuluttaa energiaa 75 560 kilojoulea viikossa. Koska laihdutusvauhti on kova, elimistö menettää runsaasti varastoimiaan proteiineja ja hiilihydraatteja. Hiilihydraateista hupenee noin 300 grammaa (5 040 kj), proteiineista kuluu peräti 1 950 grammaa (32 760 kj). Loput 870 grammaa (32 760 kj) napataan rasvakudoksesta. Sen lisäksi menetetään hiilihydraattien sitoma vesi, noin 1 200 grammaa. Paaston alussa erittyy paljon natriumia virtsaan, jolloin keho voi kadottaa toisen kilon vettä.

Paino voi siis pudota viikon kuluessa noin viisi kiloa, josta pari kiloa on helposti vettä. Kun paasto on ohi, neste- ja hiilihydraattivarastot täyttyvät ja puolet painosta tulee takaisin. On hyvä muistaa, että rasvakudos ei edes täydellisessä paastossa hupene viikossa yli kiloa.

Koska ihminen ei voi olla täysin syömättä ja juomatta, paino ei putoa yllä olevien laskelmien mukaisesti. Kilo viikossa on suurin suositeltava laihtumistahti, puoli kiloa vielä parempi. Rasvakudoksen osuus painonpudotuksesta on silloin noin 3/4 eli 375 grammaa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2001

Vastaaja:


Mikael Fogelholm


liikunnan ja ravitsemuksen dosentti


Helsingin yliopisto

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018