Plutoniumia syntyy uraanista ydinreaktioiden kautta.

Kun uraani-238 atomin ydin kaappaa sisäänsä neutronin, se muuttuu uraani-239-atomin ytimeksi. Tämä puolestaan muuntuu itsestään muutamassa päivässä ensin neptunium-239:ksi ja sitten plutonium-239:ksi. Tätä muuntumista kutsutaan radioaktiiviseksi hajoamiseksi.
Plutoniumia valmistetaan yleensä ydinreaktorissa, koska sillä saadaan aikaan hyvin vuolas neutronisäteilytys. Säteilytyksen jälkeen plutonium on erotettava kemiallisesti polttoaineesta ja siihen kertyneistä jäteaineista. Tätä erotusprosessia kutsutaan jälleenkäsittelyksi.

Plutonium-239 soveltuu ydinreaktorin polttoaineeksi ja ydinaseen valmistukseen, sillä sen avulla on mahdollista saada aikaan ketjureaktio. Kun neutroni osuu plutonium-239-atomin ytimeen, se halkeaa, vapauttaen samalla 2-4 uutta neutronia sekä energiaa. Ydinreaktorissa neutronien lisääntyminen pidetään kontrolloituna.

Ydinaseessa sen sijaan halutaan, että mahdollisimman moni syntynyt neutroni osuu edelleen uuteen plutonium-239-atomin ytimeen tuottaen edelleen lisää neutroneja. Näin neutronien määrä lisääntyy jokaisessa 'sukupolvessa', kunnes lopulta syntynyt valtava energia räjäyttää ydinaseen. Kaikki tämä tapahtuu sekunnin murto-osassa.

Ydinaseplutoniumia valmistetaan yleensä sitä varten suunnitelluissa reaktoreissa. Ydinvoimalaitosten reaktoreissa muodostuu plutonium-239:n lisäksi muita plutoniumin isotooppeja, joita ei voi erottaa kemiallisesti. Ne heikentävät materiaalin soveltuvuutta ydinaseen valmistukseen.

Miten kuorsaaja itse pystyy nukkumaan moisessa metelissä?
Vastaajana dosentti Timo Partonen, Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto,
Kansanterveyslaitos, Helsinki

Kuorsaus on erilaista kuin ulkoinen melu ja se aistitaan myös eri tavalla.
Unen aikana korvan aistinsolujen refleksit ovat vaimentuneet tai puuttuvat täysin, minkä vuoksi kuorsaaja ei kuule omaa kuorsaustaan tai havahdu sen takia hereille. Unen aikana myös kehon herätysreaktiot ovat vaimeita ja ärsykekynnykset korkeita. Kuorsauksen melutaso on keskimäärin 55-63 dB eikä se henkilön itsensä kohdalla heikennä kuuloa.

Miksi miehillä on napitus oikealla ja naisilla vasemmalla?
Vastaajana tutkija Tom Bergroth, Turun maakuntamuseo

Miesten muodissa napitetut takit ja jakut yleistyivät 1500-luvulla. Tuolloin napit ja napinreiät esiintyivät tavallisesti puvun reunuksen molemmin puolin, jolloin napitus oli mahdollista tehdä vasemmalta oikealle tai oikealta vasemmalle.

1800-luvun jälkipuoliskolla räätälinammatissa vakiintui kirjoittamaton sääntö,
jossa miesten pukumuotiin tuli lopullisesti nykypäivän napitus. Toisin sanoen takissa, jakussa tai paidassa nappi on oikealla ja reikä vasemmalla.

Naisten muodissa puvut napitettiin yleensä hakasilla ja silmukoilla aina  1800-luvun jälkipuoliskolle asti. Vasta vuonna 1868/69 muotiin tulleessa lyhytliepeisessä jakussa napitus oli päinvastaiseen suuntaan, eli oikealta vasemmalle.


Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2003



 

Vastaaja:


Tapani Honkamaa


ylitarkastaja


Säteilyturvakeskus

salai
Seuraa 
Viestejä7264
Liittynyt17.3.2005

Miten plutoniumia syntyy?

"Miten kuorsaaja itse pystyy nukkumaan moisessa metelissä?" Jospa plutoniumia valmistavien reaktoreitten työntekijöistä seulotaan pois kovasti töissä kuorsaavat?
Lue kommentti

Mitä tahansa edellä esitetyistä väitteistä saa epäillä ja ne voidaan muuttaa toisiksi ilman erillistä ilmoitusta. Kirjoittaja pyrkii kuitenkin toimimaan rehellisesti ja noudattamaan voimassa olevia lakeja.

Esiäidin kannatti kyllästyä. Kuva: SPL/MVPhotos

Aikoinaan ruokahalukohtainen kylläisyys edisti terveyttä.

Ilmiölle on kehitysopillinen eli evoluutioon perustuva selitys. Kyllästyminen samaan ruokaan kehittyi satojentuhansien vuosien aikana esi-isillemme, jotta he pysyisivät terveinä.

Jos jokin runsaasti saatavilla oleva ruoka olisi maistunut jatkuvasti, yksipuolinen ravinto olisi pitkällä aikavälillä johtanut ongelmiin. Siksi ihmiselle kehittyi ruokalajikohtainen kylläisyys. Kun jostain ruoasta tuli kylläiseksi, toisen makuinen vielä maistui. Se takasi, että sai riittävästi kaikkia elintärkeitä ravintomme osia: vitamiineja, hivenaineita, hiilihydraatteja, proteiineja, rasvoja ja kuituja.

Ruokalajikohtaista kylläisyyttä säätelevät geenit, ja mekanismi vaikuttaa myös meissä tämän ajan ihmisissä. Jokainen on kokenut sen aterioidessaan. Kun pääruoan jälkeen tuntuu, että nyt jo riittää, erimakuinen jälkiruoka vielä maittaa.

Kivikaudella ruokalajikohtainen kylläisyys oli hyödyllinen ominaisuus, mutta nykyisessä yltäkylläisessä ruokamaailmassa se helposti johtaa liikasyöntiin.

Eräässä kokeessa testihenkilöt söivät runsaan viikon ajan aterioilla melko yksitoikkoista ruokaa. Koe toistettiin siten, että jokaisella aterialla oli yksi ruokalaji lisää. Tämä lisäsi ruokahalua siinä määrin, että testihenkilöt söivät joka päivä – huomaamattaan – yli 400 kilokaloria enemmän.

Vastaajana Pertti Mustajoki, professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017

Jäinen kinkkku ei menetä yhtään enempää nestettä kuin sula. Kuva_ Shutterstock

Jäinen kinkku kypsyy aivan yhtä meheväksi kuin sula.

Joulukinkun voi panna jäisenä uuniin – oikeastaan kannattaa, vaikka se voi kuulostaa äkkiseltään järjen vastaiselta.

Jotta kinkku maistuisi mehevältä, valtaosa sen nesteestä pitäisi saada pysymään lihassa.

Jäinen kinkku muhii kuumassa pidempään, mutta huoneenlämpöön temperoitu viettää suuremman osan paistoajasta korkeassa

lämpötilassa.

Tällainen kuumakäsittely voi poistaa lihasta liiaksi nestettä. Kypsyessä pinnan lämpö siirtyy kohti kinkun keskiosaa. Jos lämpötilaero pinnan ja keskiosan välillä kasvaa liian suureksi, vesi karkaa lihassyistä liian aikaisin ja epätasaisesti.

Paistoimme viime vuonna HKScanin koekeittiöissä kymmeniä jäisiä ja huoneenlämpöisiä joulukinkkuja. Kaikki kypsennettiin paistopussissa alle 100-asteisessa uunissa.

Jääkinkut paistuivat pidempään, mutta niistä ei valunut yhtään enempää nestettä kuin sulana uuniin pannuista.

Sokkotesteissä kumpikin versio keräsi yhtäläisiä kehuja niin mausta kuin mehevyydestä. Joidenkin suussa jääkinkku maistui jopa mehevämmältä ja paremmalta.

Vastaajana Sami Lamminaho, tuotekehityskokki, HKScan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017