Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2013

Silmää voi verrata digikameraan, jossa valoherkkä matriisi muuttaa optisen kuvan digitaaliseksi.

Kohtalaisissa kännykkäkameroissa matriisissa on 8–12 miljoonaa kuvapistettä eli 8–12 megapikseliä, parhaissa yli 40. Ihmissilmässä on puolestaan verkkokalvo, jonka valoreseptorit muuttavat valoa hermosignaaleiksi. Koska reseptoreja mahtuu verkkokalvoon noin 140 miljoonaa, voi sanoa, että meillä on 140 ”megareseptoria” silmää kohti.

Valoreseptorit jakautuvat verkkokalvolla epätasaisesti, ja siksi silmän tarkkuus on erilainen eri osissa. Keskeisen eli tarkan näön alueella foveassa reseptoreja on vieri vieressä, näkökentän reunoilla taas sitä harvemmassa, mitä laidemmaksi siirrytään. Sama pätee hermosäikeisiin, jotka vievät näkötietoa aivoihin.

Tarkan näön alue on pieni, joten näemme terävästi vain pienen alueen kerrallaan. Illuusio tarkkuudesta syntyy aivoissa, jotka yhdistävät katseen kohdistusten aikaiset tarkan näön välähdykset yhtenäiseksi aistimukseksi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Vastaaja:


Ilpo Kojo


Ilpo Kojo


Helsingin yliopisto

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla