Kirva heruttaa takapäästään paljon mesikastetta. Kuva: Shutterstock
Kirva heruttaa takapäästään paljon mesikastetta. Kuva: Shutterstock

Painoon nähden voiton vie piskuinen kirva.

Ulosteiden määrään vaikuttavat ruoan laatu ja ruoansulatuksen tehokkuus. Mitä tehottomammin ruokailee, sitä enemmän ulostaa.

Esimerkiksi 150-kiloinen jättiläispandauros syö päivässä 25–45 kiloa bambunversoja ja ulostaa 20–28 kiloa. 70–kiloisella ihmisellä olisi sama tilanne, jos hän tuottaisi päivässä yli 10 kiloa ulostetta.

Tehottomuudesta kertoo sekin, että bambumassa läpäisee suoliston nopeasti, keskimäärin kahdeksassa tunnissa.

Afrikannorsu on selvästi pandaa tehokkaampi. Uros voi painaa 5 000 kiloa mutta tuottaa ravinnosta vain 120–250 kiloa ulostetta päivässä. 70–kiloisella ihmisellä se tarkoittaisi paria kolmea kiloa. Ihminen on selvästi norsua ja pandaa tehokkaampi ravinnon hyväksikäyttäjä.

Eläinkunnan tehottomin ruokailija löytyy luultavasti hyönteisistä tai kastemadoista.

Maailman yleisimpiin kirvoihin kuuluva juurikaskirva imee kasvien nesteitä. Pelto-ohdakkeella ruokaillessaan se erittää takapäästään mesikastetta eli ulostetta 150 mikrogrammaa tunnissa. Päivässä ulostetta voi syntyä kolme kertaa kirvan oman painon verran. 70 kiloa painavalla ihmisellä se tarkoittaisi 200 kiloa.

Kirvan uloste ei joudu hukkaan. Sokeripitoinen mesikaste on muiden pienikokoisten eläinten tärkeimpiä ruokia.

Vastaajana Seppo Turunen, eläinfysiologian dosentti, Helsingin yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018