Kirva heruttaa takapäästään paljon mesikastetta. Kuva: Shutterstock
Kirva heruttaa takapäästään paljon mesikastetta. Kuva: Shutterstock

Painoon nähden voiton vie piskuinen kirva.

Ulosteiden määrään vaikuttavat ruoan laatu ja ruoansulatuksen tehokkuus. Mitä tehottomammin ruokailee, sitä enemmän ulostaa.

Esimerkiksi 150-kiloinen jättiläispandauros syö päivässä 25–45 kiloa bambunversoja ja ulostaa 20–28 kiloa. 70–kiloisella ihmisellä olisi sama tilanne, jos hän tuottaisi päivässä yli 10 kiloa ulostetta.

Tehottomuudesta kertoo sekin, että bambumassa läpäisee suoliston nopeasti, keskimäärin kahdeksassa tunnissa.

Afrikannorsu on selvästi pandaa tehokkaampi. Uros voi painaa 5 000 kiloa mutta tuottaa ravinnosta vain 120–250 kiloa ulostetta päivässä. 70–kiloisella ihmisellä se tarkoittaisi paria kolmea kiloa. Ihminen on selvästi norsua ja pandaa tehokkaampi ravinnon hyväksikäyttäjä.

Eläinkunnan tehottomin ruokailija löytyy luultavasti hyönteisistä tai kastemadoista.

Maailman yleisimpiin kirvoihin kuuluva juurikaskirva imee kasvien nesteitä. Pelto-ohdakkeella ruokaillessaan se erittää takapäästään mesikastetta eli ulostetta 150 mikrogrammaa tunnissa. Päivässä ulostetta voi syntyä kolme kertaa kirvan oman painon verran. 70 kiloa painavalla ihmisellä se tarkoittaisi 200 kiloa.

Kirvan uloste ei joudu hukkaan. Sokeripitoinen mesikaste on muiden pienikokoisten eläinten tärkeimpiä ruokia.

Vastaajana Seppo Turunen, eläinfysiologian dosentti, Helsingin yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017

Nopea jäätyminen vaatisi äärimmäiset pakkaset.

Jäätyminen kaarelle ei tunnu todennäköiseltä, eikä sellaisesta ole tiettävästi havaintoja maapallon kylmimmistäkään kolkista.

Ratkaisevaa on se, kuinka kauan pissa lentää kaaressa. Tyypillisesti se osuu maahan alle parissa sekunnissa, ja siksi jäätymisen pitäisi tapahtua erittäin nopeasti.

Tämä vaatisi lähes sadan pakkasasteen kylmyyden, jota ei ole koettu edes Etelämantereella. Sikäläinen maailman pakkasennätys on -93,2 astetta.

Pissa on lähtiessään kehon sisäosien lämpöistä eli 36–37-asteista. Pissasta 95 prosenttia on vettä, ja se sisältää muun muassa suoloja. Lämpötila on siis kohtuullisen korkea ja lämpösisältö suuri, ja lisäksi löytyy jäätymisen estoaineita. Ne kaikki hidastavat jäätymistä.

Pissan jäätyminen nopeutuisi, jos se levittyisi pisaroina tai suorastaan sumuna, mutta silloin ei voi enää puhua kaaresta. Tehokkaimmin lämmönhukkaa lisäisi ja jäätymistä vauhdittaisi tuuli, mutta tässä tapauksessa siitä, varsinkaan vastatuulesta, ei ole apua.

Vastaajana Hannu Rintamäki,

tutkimusprofessori, emeritus, Työterveyslaitos.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2018

Periaatteessa sen voisi purkaa ja kotiuttaa palasina.

Kansainvälisen avaruusaseman kotiuttamista vaikeuttaa liike-energia. Asema matkaa kiertoradallaan noin 400 kilometrin korkeudessa lähes kahdeksan kilometrin sekuntivauhtia. Tätä huimaa nopeutta pitäisi jotenkin laskea, jotta asema saataisiin pehmeästi Maahan.

Jos nopeutta vähennettäisiin edes hieman, ilmakehä alkaisi jarruttaa asemaa kiihtyvää tahtia. Sitä eivät rakenteet kestäisi: asema hajoaisi paloiksi noin 90 kilometrin korkeudessa. Noin puolet siitä sataisi maahan sekalaisena romuna. Loppuosa jäisi ilmakehään kaasuna ja pölynä.

Avaruusaseman voisi periaatteessa purkaa ja kotiuttaa palasina. Asema kuljetettiin aikoinaan kiertoradalle yksittäisinä moduuleina, jotka sitten koottiin yhteen.

Avaruussukkulan kaltainen isolla rahtiruumalla varustettu alus voisi kuljettaa moduulit takaisin Maahan. Operaatio tulisi kuitenkin erittäin kalliiksi.

Toinen ongelma on sopivan aluksen puute. Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa luopui avaruussukkuloista vuonna 2011.

Yksi tulevaisuuden ratkaisu voisi olla avaruusteknologiayrittäjä Elon Muskin SpaceX-yhtiön BFR-jättiläisraketti. Se on suunniteltu uudelleen käytettäväksi, joten sitä olisi halvempi lennättää kuin perinteisiä kantoraketteja.

BFR:n rahtiversio pystyisi kuljettamaan avaruusaseman osat purettuina kiertoradalta Maahan. Siihen tarvittaisiin ehkä noin kymmenen lentoa.

Vastaajana Mikko Suominen,

avaruustekniikkaharrastaja, tähtitieteellinen yhdistys Ursa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2018