Pitää hereillä. Kuva: Shutterstock
Pitää hereillä. Kuva: Shutterstock

Kyllä. Uni on ollut viime vuosina vähenemään päin.

Entisaikojen yöuni lienee jäänyt alle seitsemän tunnin mittaiseksi. Historian professori A. Roger Ekirchin mukaan vuosisatoja sitten ihmiset nukkuivat yöllä ensin 3–4 tuntia, olivat jonkin aikaa hereillä ja nukkuivat vielä toiset 3–4 tuntia. Unta häiritsivät kylmyys, kulkutaudit ja varkaat.

Laajan tutkimuskatsauksen mukaan viime vuosikymmeninä uneen käytetty aika pysytteli pitkään samoissa lukemissa. Ihmiset nukkuivat 1960-luvulta 2010-luvun alkuun saakka keskimäärin 7 tuntia 15–23 minuuttia.

Sittemmin uniaika on ollut vähenemään päin, kun taas unihäiriöt ovat lisääntyneet. Yli 30-vuotiaista suomalaisnaisista joka neljäs ja miehistä noin joka viides ei nuku tarpeeksi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Vastaajana Timo Partonen,

Sisältö jatkuu mainoksen alla

tutkimusprofessori, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2021

Sisältö jatkuu mainoksen alla