Kalat nukkuvat aika ajoin, mutta unien pituudesta, sisällöstä tai syvyydestä ei ole tarkempaa tietoa.

Todennäköisesti unta kertyy talvisin enemmän kuin kesäisin, jolloin kalat ovat aktiivisempia.

Useimmat kalat ovat liikkeellä päivällä, joten ne nukkuvat yöllä. Yöllä liikuskelevat lajit, kuten mateet, simput, ankeriaat ja muut pohjakalat ottavat puolestaan päivätirsoja. Nukkuessaan kalat tavallisesti makaavat vatsallaan järven- tai merenpohjassa. Ahven kuitenkin torkkuu alaviistossa kuono kohti pohjaa.

Muikun kaltaiset parvikalat taas saattavat liikkua uinuessaan. Näin ne voivat kylkiviivansa avulla aistia niin toistensa kuin mahdollisten petojen liikkeet. Näiden kalojen uni on todennäköisesti keveää ”koiranunta”. Myös jokikalat, kuten taimenet, torkahtelevat pysytellessään paikoillaan. Uintiliikkeet ovat kaloille niin automaattisia, etteivät ne häiritse unta.

Nukkuvat kalat ovat yleensä melko hailakan värisiä verrattuna valveilla oleviin. Valveilla kalat näet vaihtavat väritystään hyvinkin voimakkaasti näköärsykkeiden, kuten varjojen, värien, ravintokohteiden ja petojen vaikutuksesta. Tästä voi päätellä, etteivät nukkuvat kalat juuri tee näköhavaintoja. Silmiään ne eivät kuitenkaan sulje, koska kaloilla ei ole silmäluomia. Silmät ”seisovat päässä” kuten muillakin uneliailla.


Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2003

Vastaaja:


Ari Saura


tutkija


Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Esiäidin kannatti kyllästyä. Kuva: SPL/MVPhotos

Aikoinaan ruokahalukohtainen kylläisyys edisti terveyttä.

Ilmiölle on kehitysopillinen eli evoluutioon perustuva selitys. Kyllästyminen samaan ruokaan kehittyi satojentuhansien vuosien aikana esi-isillemme, jotta he pysyisivät terveinä.

Jos jokin runsaasti saatavilla oleva ruoka olisi maistunut jatkuvasti, yksipuolinen ravinto olisi pitkällä aikavälillä johtanut ongelmiin. Siksi ihmiselle kehittyi ruokalajikohtainen kylläisyys. Kun jostain ruoasta tuli kylläiseksi, toisen makuinen vielä maistui. Se takasi, että sai riittävästi kaikkia elintärkeitä ravintomme osia: vitamiineja, hivenaineita, hiilihydraatteja, proteiineja, rasvoja ja kuituja.

Ruokalajikohtaista kylläisyyttä säätelevät geenit, ja mekanismi vaikuttaa myös meissä tämän ajan ihmisissä. Jokainen on kokenut sen aterioidessaan. Kun pääruoan jälkeen tuntuu, että nyt jo riittää, erimakuinen jälkiruoka vielä maittaa.

Kivikaudella ruokalajikohtainen kylläisyys oli hyödyllinen ominaisuus, mutta nykyisessä yltäkylläisessä ruokamaailmassa se helposti johtaa liikasyöntiin.

Eräässä kokeessa testihenkilöt söivät runsaan viikon ajan aterioilla melko yksitoikkoista ruokaa. Koe toistettiin siten, että jokaisella aterialla oli yksi ruokalaji lisää. Tämä lisäsi ruokahalua siinä määrin, että testihenkilöt söivät joka päivä – huomaamattaan – yli 400 kilokaloria enemmän.

Vastaajana Pertti Mustajoki, professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017

Jäinen kinkkku ei menetä yhtään enempää nestettä kuin sula. Kuva_ Shutterstock

Jäinen kinkku kypsyy aivan yhtä meheväksi kuin sula.

Joulukinkun voi panna jäisenä uuniin – oikeastaan kannattaa, vaikka se voi kuulostaa äkkiseltään järjen vastaiselta.

Jotta kinkku maistuisi mehevältä, valtaosa sen nesteestä pitäisi saada pysymään lihassa.

Jäinen kinkku muhii kuumassa pidempään, mutta huoneenlämpöön temperoitu viettää suuremman osan paistoajasta korkeassa

lämpötilassa.

Tällainen kuumakäsittely voi poistaa lihasta liiaksi nestettä. Kypsyessä pinnan lämpö siirtyy kohti kinkun keskiosaa. Jos lämpötilaero pinnan ja keskiosan välillä kasvaa liian suureksi, vesi karkaa lihassyistä liian aikaisin ja epätasaisesti.

Paistoimme viime vuonna HKScanin koekeittiöissä kymmeniä jäisiä ja huoneenlämpöisiä joulukinkkuja. Kaikki kypsennettiin paistopussissa alle 100-asteisessa uunissa.

Jääkinkut paistuivat pidempään, mutta niistä ei valunut yhtään enempää nestettä kuin sulana uuniin pannuista.

Sokkotesteissä kumpikin versio keräsi yhtäläisiä kehuja niin mausta kuin mehevyydestä. Joidenkin suussa jääkinkku maistui jopa mehevämmältä ja paremmalta.

Vastaajana Sami Lamminaho, tuotekehityskokki, HKScan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017