Parempi tyytyä tavallisiin torneihin. Kuva: Shutterstock
Parempi tyytyä tavallisiin torneihin. Kuva: Shutterstock

Kuormitukset taitavat kasvaa liian suuriksi.

Jos tulkitaan rakennus sisältä avoimeksi kuutioksi, sen ulkovaippaa ei voi käytännössä toteuttaa ainakaan neliökilometrin laajuisina tasoina. Syynä ovat rakennukseen vaikuttavat pysty- ja vaakakuormitukset, kuten rakennuksen oma paino tai tuulen paine ja maanjäristys.

Ulkovaippaan kohdistuvat vaakakuormat kasvavat sitä mukaa kuin korkeus lisääntyy. Kun kuormitus kasvaa, täytyy myös rakenteen poikkileikkauksen kasvaa.

Kuutiomaisen kilometritalon tapauksessa pystysuoran seinän pitäisi olla jopa sata metriä paksu, sillä karkean nyrkkisäännön mukaan rakenteen paksuuden pitäisi olla 5–10 prosenttia sen pituudesta tai korkeudesta.

Jotta rakenteista ei tulisi suhteettoman paksuja ja raskaita, laajan rakennuksen kuormat ohjataan yleensä holvikaariin tai köysirakenteisiin, sillä rakenne kantaa mekaanisia kuormia tehokkaimmin puristettuna tai vedettynä. Kilometrikuution voisi ehkä toteuttaa jakamalla ulkovaipan lohkoihin ja luomalla kaaria ja niitä kannattavia köysirakenteita.

On kuitenkin muistettava myös pakkomuodonmuutokset, joita syntyy esimerkiksi lämpötilan vaihteluista ja maapohjan painumista. Maaperään kohdistuvat kuormat pitäisi kohdistaa riittävän laajalle. Viime kädessä maaperän painon pitää kumota rakennukseen kohdistuvat kuormat.

Vastaajana Jari Puttonen, talonrakennustekniikan professori, Aalto-yliopisto

Julkaistu Tiede-lehdessä 11/2016

Juuriyhteydet pitävät hengissä pitkään. Kuva: Shutterstock

Vanhimmat ovat olleet lähes satavuotiaita.

Kanto voi elää omilla varastoravinteillaan ja -hiilihydraateillaan pari vuotta, mutta ne kannot, joilla on juuriyhteyksiä eläviin puihin, saattavat säilyä elossa vuosikymmeniä. Juuriyhteyksiä on löydetty yli 150 puulajilta, muun muassa männyltä, kuuselta ja koivulta. Eniten niitä syntyy tiheässä kasvaville puille.

Kannon elossaolo havaitaan helpoimmin paksuuskasvusta, mikä havupuilla näkyy uusien vuosirenkaiden muodostumisena. Kantojen paksuuskasvusta on runsaasti tutkimuksia yli sadan vuoden ajalta pääosin Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta.

Suomessa professori Paavo Yli-Vakkuri havaitsi 1940–1950-luvulla, että kaadettujen mäntyjen kannoista joka kymmenes oli jäänyt eloon. Hänen tuloksensa viittasivat siihen, että kanto voi juuriyhteyksillä säilyä elossa yhtä kauan kuin sen isäntäpuukin eli vuosikymmeniä.

Yli-Vakkuri havaitsi myös, että vesi voi kulkeutua kaadettujen puiden juuristoista niiden kanssa juuriyhteydessä oleviin eläviin puihin.

Keski-Euroopasta Juravuoristosta on raportoitu vuonna 1743 kaadetun hopeakuusen kannon olleen elossa vielä vuonna 1836. Kannossa oli 92 vuosirengasta, jotka olivat syntyneet hakkuun jälkeen. Kannon vanha keskiosa hakkuuta edeltäneeltä ajalta oli kokonaan kadonnut.

Vastaajana Heljä-Sisko Helmisaari,

metsämaatieteen professori, Helsingin yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2017

Joillakin virtsaamistarve syntyy jo 2,5 desilitrasta.

Aikuisen ihmisen virtsarakkoon mahtuu melko helposti noin neljä desilitraa virtsaa. Viimeistään silloin tekee mieli tyhjentää rakko. Jos tässä vaiheessa jää pidättelemään, tulee melko pian niin tukala olo, että haluaa vessaan ja kiireesti.

Virtsaamistarve on kuitenkin yksilöllinen. Joillakin pissahätä syntyy jo 2,5 desilitrasta.

Virtsan määrä vaihtelee juodun nestemäärän mukaan. Keskimäärin nautimme nesteitä sen verran, että pissaamme päivässä vähintään litran, usein enemmänkin. Pissakäyntejä kertyy siten vähintään kolme päivässä, mutta monesti useampia.

Jos pissaamista lykkää, virtsarakko venyy yli, ja se tuntuu kipuna. Kukaan ei kykenekään pidättämän pissaamista niin pitkään, että siitä olisi elimellistä haittaa.

Joissakin sairauksissa virtsarakon tyhjeneminen häiriintyy, ja silloin rakkoon voi toistuvasti kertyä liikaa virtsaa. Jos tilaa ei hoideta ajoissa, seuraukset ovat huonot. Rakon ylipaine välittyy virtsanjohtimia munuaisiin, jotka vaurioituvat nopeasti.

Vastaajana Pertti Mustajoki,

professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2017