Havintoja on saatu. Kuva: Getty Images
Havintoja on saatu. Kuva: Getty Images

Luonnonvaraisen kannan syntyminen on vain ajan kysymys.

Tyynenmerenlohiin kuuluva kirjolohi on peräisin Pohjois-Amerikasta ja Aasiasta, joista sitä on menestyksellisesti siirretty lähes kaikille mantereille.

Ensimmäinen kirjolohen mätierä tuotiin Suomeen Saksasta vuonna 1894, ja istutukset luonnonvesiin aloitettiin 1900-luvun alkupuolella. 1960-luvulta lähtien istutuksia on tehty säännöllisemmmin ja alueellisesti kattavammin.

Kirjolohi tulee toimeen hyvin erilaisissa lämpöoloissa eri puolilla maailmaa, mutta meidän luonnonvesissämme se ei ole tahtonut tuottaa itseään ylläpitäviä kantoja. Miksi näin on, ei varmuudella tiedetä.

Ainakin vesien happamuus rajoittaa lisääntymistä, kun veden pH on alle 6,2. Myös pitkän talven on arveltu jollakin tapaa haittaavan lisääntymistä. Tosin se onnistuu niin Alaskassa kuin Kamtšatkan niemimaalla.

Alkuperäisillä kotialueillaan kirjolohi kutee yleensä 5–16-asteisessa vedessä, ja poikaset kuoriutuvat lämpötilasta riippuen 25-45 päivän kuluttua.

Myös Suomen luonnossa kirjolohen on havaittu lisääntyvän muutamilla alueilla varsinkin 2000-luvun lämpiminä vuosina. Kohta voidaan jo puhua luonnonvaraisista kannoista.

Paikat, joissa lähde- tai pohjavettä purkautuu ojiin ja puroihin niin, että kirjolohen kudulle ja alkionkehitykselle muodostuu juuri sopivat lämpöolot, ovat meillä vielä harvassa. Ne sijaitsevat Salpausselän tuntumassa.

Vastaajana Lauri Urho,

erikoistutkija, Luonnonvarakeskus.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018