Kuva Shutterstock.
Kuva Shutterstock.

Sellainen on arviolta yhdellä kymmenestä.

Itse asiassa kaikilla ihmisillä on periaatteessa absoluuttinen sävelkorva eli kyky muistaa sävelkorkeudet. Se on jäänne evoluution­ kaukaisesta vaiheesta, jolloin se varmisti elämän jatkuvuutta, kuten se yhä tekee muun muassa heinäsirkoilla. Meillä ihmisillä kyky on aivojen suurentuessa hautautunut uusien osien sisään ja alle.

Absoluuttinen sävelkorva on hyvin monimutkaisten neurofysiologisten prosessien seuraus. Tutkijat olettavat, että aivojen vanhimpien rakenteiden solut vertailevat saapuvia ärsykkeitä aritmeettisen logiikan avulla. Niin ikään he arvelevat, että nykyihmisellä on aivoissaan sulku, joka estää tiedostamasta näitä alatason yksittäisiä laskelmia. Tajuntaan siirtyvät vain tulokset, kokonaisvaltaiset aistimukset.

Normaalisti absoluuttinen sävelkorva voi kehittyä ihmiselle, joka oppii muistamaan sävelkor­keuksia yhtä varhain kuin puhumaan äidinkieltään. Vanhemmiten kyvyn hankkiminen on jotakuinkin toivotonta, sillä aivot ovat menettäneet musiikillisen alttiutensa.

Toisaalta absoluuttinen sävelkorva voi liittyä savantismiin, poikkeukselliseen lahjakkuuteen, joka usein ilmenee ylivertaisina musiikillisina tai matemaattisina kykyinä. Juuri savanttien ansiosta tutkijat ovat alkaneet ymmärtää aivojen aritmeettista olemusta ja neurofysiologista sulkua. Savanteilta sulku puuttuu, joillakin se on auki varhaislapsuudessa, ja muilla se pysyy aina kiinni.

Länsimaissa absoluuttinen sävelkorva on arviolta yhdellä kymmenestä, joten meitä ”muita” on enemmistö. Sävelkorkeuden muistamisesta lienee vain harvalle hyötyä, mutta harmia siitä voi olla, jos on oppinut muistamaan epävireiset säveltasot, kuten kävi Sibeliukselle.

Vastaajana Timo Leisiö, etnomusikologian professori, emeritus, Tampereen yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014.