Identtisillä eli samasta munasolusta syntyneillä kaksosilla on samanlainen perimä.

Siksi heidän olemuksensa – ruumiinrakenne, ulkomuoto ja liikkeet – ovat niin samanlaisia, että jopa vanhempien on joskus vaikea erottaa heidät toisistaan.

Myös identtisten kaksosten sormenjäljet muistuttavat toisiaan enemmän kuin esimerkiksi ei-identtisten kaksosten, mutta ne eivät ole täysin samanlaisia.

Sormenjälkien poikkeavuus selittyy sillä, että geenien lisäksi sormien pintakuvioinnin säätelyyn vaikuttavat myös solujen satunnaiset toiminnat.

Identtisten kaksosten silmän värikalvon eli iiriksen kuviot eivät puolestaan muistuta toisiaan sen enempää kuin kenellä tahansa. Iiriksen kuviointi ei siis ole lainkaan perimän määräämää.

Julkaistu Tiede 2000-lehdessä 4/1998

Vastaaja:


Juha Kere


Lääketieteellisen molekyyligenetiikan dosentti


Helsingin yliopisto

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla