Paremman puutteessa maistuu monille. Kuva: SPL / MVPhotos
Paremman puutteessa maistuu monille. Kuva: SPL / MVPhotos

Mikään eläin ei erityisesti saalista niitä.

Monet hyönteiset, kuten muurahaiset, voivat syödä tielleen osuvia punkkeja eli puutiaisia. Myös linnut, esimerkiksi talitiaiset, napsivat niitä toisinaan. Jyrsijätkin voivat pistää poskeensa punkkeja, kun löytävät niitä turkistaan. Nämä ovat kuitenkin yksittäistapauksia. Mikään eläin ei erityisesti saalista puutiaisia.

Monet eläimet, joiden verta puutiaiset syövät, voivat syödä syöjiään, koska ne eivät kärsi niiden levittämistä taudeista. Ne toimivat taudinaiheuttajien varastoina: ne välittävät puutiaiselta saamansa bakteerin tai viruksen uusiin puutiaisiin.

Puutiaista itseään infektio näyttää vain vahvistavan. Borreliabakteerin on todettu kasvattavan puutiaisten rasvavarastoja ja parantavan selviytymistä kuivissa oloissa. Puutiaisaivokuumeen virus puolestaan antaa puutiaisille nopeutta ja kohentaa kuivuuden ja karkotteiden sietoa. Niistä tulee lähes tulkoon superpuutiaisia.

Tämä johtuu siitä, että puutiaisilla ja niiden kantamilla taudinaiheuttajilla on pitkä yhteinen kehityshistoria. Esimerkiksi spirokeettoja, jotka ovat todennäköisesti borreliabakteerien esimuotoja, on löytynyt jopa 35 miljoonaa vuotta vanhoista puutiaisfossiileista.

Vastaajana Jani Sormunen,

puutiaistutkija, tohtorikoulutettava, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2016

Nopea jäätyminen vaatisi äärimmäiset pakkaset.

Jäätyminen kaarelle ei tunnu todennäköiseltä, eikä sellaisesta ole tiettävästi havaintoja maapallon kylmimmistäkään kolkista.

Ratkaisevaa on se, kuinka kauan pissa lentää kaaressa. Tyypillisesti se osuu maahan alle parissa sekunnissa, ja siksi jäätymisen pitäisi tapahtua erittäin nopeasti.

Tämä vaatisi lähes sadan pakkasasteen kylmyyden, jota ei ole koettu edes Etelämantereella. Sikäläinen maailman pakkasennätys on -93,2 astetta.

Pissa on lähtiessään kehon sisäosien lämpöistä eli 36–37-asteista. Pissasta 95 prosenttia on vettä, ja se sisältää muun muassa suoloja. Lämpötila on siis kohtuullisen korkea ja lämpösisältö suuri, ja lisäksi löytyy jäätymisen estoaineita. Ne kaikki hidastavat jäätymistä.

Pissan jäätyminen nopeutuisi, jos se levittyisi pisaroina tai suorastaan sumuna, mutta silloin ei voi enää puhua kaaresta. Tehokkaimmin lämmönhukkaa lisäisi ja jäätymistä vauhdittaisi tuuli, mutta tässä tapauksessa siitä, varsinkaan vastatuulesta, ei ole apua.

Vastaajana Hannu Rintamäki,

tutkimusprofessori, emeritus, Työterveyslaitos.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2018

Periaatteessa sen voisi purkaa ja kotiuttaa palasina.

Kansainvälisen avaruusaseman kotiuttamista vaikeuttaa liike-energia. Asema matkaa kiertoradallaan noin 400 kilometrin korkeudessa lähes kahdeksan kilometrin sekuntivauhtia. Tätä huimaa nopeutta pitäisi jotenkin laskea, jotta asema saataisiin pehmeästi Maahan.

Jos nopeutta vähennettäisiin edes hieman, ilmakehä alkaisi jarruttaa asemaa kiihtyvää tahtia. Sitä eivät rakenteet kestäisi: asema hajoaisi paloiksi noin 90 kilometrin korkeudessa. Noin puolet siitä sataisi maahan sekalaisena romuna. Loppuosa jäisi ilmakehään kaasuna ja pölynä.

Avaruusaseman voisi periaatteessa purkaa ja kotiuttaa palasina. Asema kuljetettiin aikoinaan kiertoradalle yksittäisinä moduuleina, jotka sitten koottiin yhteen.

Avaruussukkulan kaltainen isolla rahtiruumalla varustettu alus voisi kuljettaa moduulit takaisin Maahan. Operaatio tulisi kuitenkin erittäin kalliiksi.

Toinen ongelma on sopivan aluksen puute. Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa luopui avaruussukkuloista vuonna 2011.

Yksi tulevaisuuden ratkaisu voisi olla avaruusteknologiayrittäjä Elon Muskin SpaceX-yhtiön BFR-jättiläisraketti. Se on suunniteltu uudelleen käytettäväksi, joten sitä olisi halvempi lennättää kuin perinteisiä kantoraketteja.

BFR:n rahtiversio pystyisi kuljettamaan avaruusaseman osat purettuina kiertoradalta Maahan. Siihen tarvittaisiin ehkä noin kymmenen lentoa.

Vastaajana Mikko Suominen,

avaruustekniikkaharrastaja, tähtitieteellinen yhdistys Ursa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2018