Ei varsinaisesti.

Käsitteellä viitataan yleensä eräisiin lyhytvaikutteisiin barbituraatteihin, jotka pieninä annoksina heikentävät kontrollointikykyä. Samalla tavalla vaikuttavat myös suuret bentsodiatsepiiniannokset ja eräät antikolinergiset aineet.

Tiettävästi näitä aineita on aikoinaan käytetty erityisesti Yhdysvalloissa kuulusteluissa, joissa tietoa salaavan henkilön on toivottu puhuvan ohi suunsa. Suomessa menetelmä ei ole ollut käytössä oikeudellisissa yhteyksissä, ja monissa maissa sen käyttöön on lainsäädännössä otettu kielteinen kanta.

1950- ja 1960-luvulla vastaavaa menetelmää kokeiltiin myös terapiatarkoituksessa. Narkoanalyysiksi kutsutulla menetelmällä pyrittiin auttamaan järkyttyneitä ihmisiä palauttamaan mieleensä sellaisia traumaattisia tapahtumia, joiden muistamisella voisi olla terapeuttista merkitystä.

Tutkimusten mukaan kontrollikyvyn tilapäinen heikentäminen on kuulustelumenetelmänä erittäin epäluotettava. Myös hoidolliset sovellukset ovat olleet hyvin vähäisiä, ja narkoanalyysistä on käytännöllisesti katsoen luovuttu.

Myytti totuusseerumista ohjasi aikoinaan mielikuvia muistin toiminnasta virheelliseen suuntaan. Se sai olettamaan, että erityisen tarkkoja ja luotettavia muistikuvia voitaisiin palauttaa mieleen muistia manipuloivilla tekniikoilla, kuten hypnoosilla. Moderni muistitutkimus on kuitenkin osoittanut, ettei näillä menetelmillä voida korjata muistin subjektiivista vääristymistä. Joissakin tapauksissa ne voivat jopa edistää sitä.


Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2006

Vastaaja:


Hannu Lauerma


psykiatrian dosentti


Turun yliopisto

Perinteiset tekniikat tuskin toimivat.

Tiettävästi kukaan ei ole vielä harrastanut seksiä avaruuden painottomuudessa – tai ainakaan kukaan ei ole tunnustanut.

Useimmat perinteiset tekniikat taitavat olla aika hankalia toteuttaa Newtonin lakien tehdessä tehtävänsä: kun työntää, työnnetty työntää takaisin yhtä suurella mutta vastakkaissuuntaisella voimalla.

Sitkeän huhun mukaan Nasa olisi aikoinaan testannut avaruusseksiä tieteellisesti – julkisuuteen vuodettu tutkimusraporttikin löytyy ne tistä.

Alustavien tutkimusten ja tietokonemallinnusten jälkeen avaruudessa kokeiltavaksi oli valittu kymmenen asentoa. Ilman apuvälineitä oli erittäin hankala selvitä, koska ”loppuvaiheessa jompikumpi testaajista tuli helposti irrottaneeksi otteensa kumppanistaan”.

Raportti suositteleekin remmikiinnitystä tai muunneltua makuupussia painottoman seksin apuvälineeksi.

Kyseessä on kuitenkin pelkkä kaupunkilegenda, joka lienee saanut alkunsa siitä, että sukkulalennolla STS-47 oli mukana aviopari, astronautit Mark Lee ja Jan Davis.

Totta sen sijaan on, että muuan yhdysvaltalainen pyhäkoulunopettaja on patentoinut painottomassa tilassa käytettävän seksihaarniskan.

Vastaajana Esko Valtaoja,

avaruustähtitieteen emeritusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018

Ei edes pölyhiukkasen vertaa.

Pieniä määriä ilmaisevat kuvailusanat ovat suosittuja muodoltaan kielteisissä, olemattomuutta tähdentävissä sanontatavoissa: ei hitustakaan, ei hiventäkään, ei hiukkaakaan, ei himpun vertaa.

Pöly on pienistä, keveistä hiukkasista koostuvaa ainetta ja pöläys siitäkin vain kevyt tuulahdus. Sanan ilmaisuvoimaa on murteissa ja arkipuheessa tehostettu lisäämällä pöläyksen eteen sopivasti sointuvia määritteitä: ei höykäsen pöläystä, ei pöyhösen pöläystä, ei pöykösen pölähtävää, ei pyhäsen pölähtävää.

Kaikkien perusmerkitys on sama: ei yhtään mitään.

Määritteen ei tarvitse välttämättä merkitä mitään täsmällistä, mutta höykä sopii yhteyteen erityisen hyvin, sillä kansankielessä se tunnetaan ilmassa leijuvan sumun tai kaasun merkityksessä. Höykänen selittyy sen johdokseksi.

Hölkäsen pöläys on yleisemmin tunnetun höykäsen pöläyksen muunnelma. Usein yhdessä esiintyvät sanat voivat vaikuttaa toistensa muotoon, mikä näkyy esimerkiksi lukusanaluetteloista. Höykäsen muuttumista hölkäseksi on äänteellisesti voinut vauhdittaa myös kaikille tuttu hölynpöly, jossa alkuosa on samaa juurta kuin verbeissä hölistä ja hölöttää.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018