Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

On, vähän.

On, mutta niin vähän, ettei sitä käytännössä havaita.

Akkua tai paristoa purettaessa sen ionit vaeltavat elektrodilta toiselle. Esimerkiksi litiumioniakussa litiumin ionit ovat liikkeessä. Periaatteessa aineen määrä ei muutu. Akussa tapahtuu silti pienen pieni massan muutos Einsteinin suppean suhteellisuusteorian yhtälön E = mc2 mukaisesti. Yhtälössä E on energia jouleina, m on massa kilogrammoina ja c on valon nopeus metreinä sekunnissa.

Jos purettava energiamäärä on yksi kilowattitunti, se vastaa 3 600 000 joulea. Massan muutokseksi saadaan 4 x 10–11 kilogrammaa. Se on 40 nanogrammaa. Nanogramma on kilon miljardisosa.

Vastaajana Juha Pyrhönen, sähkönkäyttötekniikan professori, Lappeenrannan teknillinen yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2015