Meille laadittu tervehdys voisi selvitä. Kuva: Shutterstock
Meille laadittu tervehdys voisi selvitä. Kuva: Shutterstock

Pitäisi tuntea kieli ja lähettäjä.

Jos E.T. ottaisi yhteyttä, edellytyksemme tulkita sen viestejä ovat rajalliset.

Mikäli viesti on varta vasten suunnattu meille ihmisille – mikä tuntuu epätodennäköiseltä – lähettäjät ovat kenties osanneet muotoilla sen jollain tapaa aisteillemme ja logiikallemme sopivaksi eivätkä yritä viestittää mitään liian monimutkaista. ”Moi, olemme tämän toisen tähden vieressä tarkkailleet teitä!” -viestin tulkitseminen voisi siis onnistua.

Jos taas kyse on satunnaisesta viestistä, jonka ihmeen kaupalla satumme erottamaan avaruuden taustakohinasta, tilanne on paljon vaikeampi.

Viestin ymmärtäminen edellyttää edes jonkinlaista käsitystä lähettäjien elämänmuodosta ja tarkoitusperistä. Osaisimme enintään paikantaa lähettimen tai tarkoitetun vastaanottajan sijainnin sekä määritellä viestin sisällön monimutkaisuuden.

Vertailun vuoksi voi ajatella eläimiä, luolamaalauksia tai hieroglyfejä.

Emme oikein ymmärrä maapallolla elävien toisten olentojen keskinäisiä tai ihmisille suunnattuja viestejä. Emme myöskään osaa tulkita muinaisten ihmisten jättämiä kirjoituksia tai muita esityksiä ilman jonkinlaista koodiavainta.

Avaruusviestin aitouden, alkuperän ja merkityksen tutkiminen kestäisi todennäköisesti paljon pidempään kuin hieroglyfien tai eläinten välisen viestittelyn tarkka selvittäminen.

Vastaajana Tuukka Perhoniemi,

planetaarion johtaja, Tähtitieteellinen yhdistys Ursa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2016

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018