Meille laadittu tervehdys voisi selvitä. Kuva: Shutterstock
Meille laadittu tervehdys voisi selvitä. Kuva: Shutterstock

Pitäisi tuntea kieli ja lähettäjä.

Jos E.T. ottaisi yhteyttä, edellytyksemme tulkita sen viestejä ovat rajalliset.

Mikäli viesti on varta vasten suunnattu meille ihmisille – mikä tuntuu epätodennäköiseltä – lähettäjät ovat kenties osanneet muotoilla sen jollain tapaa aisteillemme ja logiikallemme sopivaksi eivätkä yritä viestittää mitään liian monimutkaista. ”Moi, olemme tämän toisen tähden vieressä tarkkailleet teitä!” -viestin tulkitseminen voisi siis onnistua.

Jos taas kyse on satunnaisesta viestistä, jonka ihmeen kaupalla satumme erottamaan avaruuden taustakohinasta, tilanne on paljon vaikeampi.

Viestin ymmärtäminen edellyttää edes jonkinlaista käsitystä lähettäjien elämänmuodosta ja tarkoitusperistä. Osaisimme enintään paikantaa lähettimen tai tarkoitetun vastaanottajan sijainnin sekä määritellä viestin sisällön monimutkaisuuden.

Vertailun vuoksi voi ajatella eläimiä, luolamaalauksia tai hieroglyfejä.

Emme oikein ymmärrä maapallolla elävien toisten olentojen keskinäisiä tai ihmisille suunnattuja viestejä. Emme myöskään osaa tulkita muinaisten ihmisten jättämiä kirjoituksia tai muita esityksiä ilman jonkinlaista koodiavainta.

Avaruusviestin aitouden, alkuperän ja merkityksen tutkiminen kestäisi todennäköisesti paljon pidempään kuin hieroglyfien tai eläinten välisen viestittelyn tarkka selvittäminen.

Vastaajana Tuukka Perhoniemi,

planetaarion johtaja, Tähtitieteellinen yhdistys Ursa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2016

Juuriyhteydet pitävät hengissä pitkään. Kuva: Shutterstock

Vanhimmat ovat olleet lähes satavuotiaita.

Kanto voi elää omilla varastoravinteillaan ja -hiilihydraateillaan pari vuotta, mutta ne kannot, joilla on juuriyhteyksiä eläviin puihin, saattavat säilyä elossa vuosikymmeniä. Juuriyhteyksiä on löydetty yli 150 puulajilta, muun muassa männyltä, kuuselta ja koivulta. Eniten niitä syntyy tiheässä kasvaville puille.

Kannon elossaolo havaitaan helpoimmin paksuuskasvusta, mikä havupuilla näkyy uusien vuosirenkaiden muodostumisena. Kantojen paksuuskasvusta on runsaasti tutkimuksia yli sadan vuoden ajalta pääosin Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta.

Suomessa professori Paavo Yli-Vakkuri havaitsi 1940–1950-luvulla, että kaadettujen mäntyjen kannoista joka kymmenes oli jäänyt eloon. Hänen tuloksensa viittasivat siihen, että kanto voi juuriyhteyksillä säilyä elossa yhtä kauan kuin sen isäntäpuukin eli vuosikymmeniä.

Yli-Vakkuri havaitsi myös, että vesi voi kulkeutua kaadettujen puiden juuristoista niiden kanssa juuriyhteydessä oleviin eläviin puihin.

Keski-Euroopasta Juravuoristosta on raportoitu vuonna 1743 kaadetun hopeakuusen kannon olleen elossa vielä vuonna 1836. Kannossa oli 92 vuosirengasta, jotka olivat syntyneet hakkuun jälkeen. Kannon vanha keskiosa hakkuuta edeltäneeltä ajalta oli kokonaan kadonnut.

Vastaajana Heljä-Sisko Helmisaari,

metsämaatieteen professori, Helsingin yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2017

Joillakin virtsaamistarve syntyy jo 2,5 desilitrasta.

Aikuisen ihmisen virtsarakkoon mahtuu melko helposti noin neljä desilitraa virtsaa. Viimeistään silloin tekee mieli tyhjentää rakko. Jos tässä vaiheessa jää pidättelemään, tulee melko pian niin tukala olo, että haluaa vessaan ja kiireesti.

Virtsaamistarve on kuitenkin yksilöllinen. Joillakin pissahätä syntyy jo 2,5 desilitrasta.

Virtsan määrä vaihtelee juodun nestemäärän mukaan. Keskimäärin nautimme nesteitä sen verran, että pissaamme päivässä vähintään litran, usein enemmänkin. Pissakäyntejä kertyy siten vähintään kolme päivässä, mutta monesti useampia.

Jos pissaamista lykkää, virtsarakko venyy yli, ja se tuntuu kipuna. Kukaan ei kykenekään pidättämän pissaamista niin pitkään, että siitä olisi elimellistä haittaa.

Joissakin sairauksissa virtsarakon tyhjeneminen häiriintyy, ja silloin rakkoon voi toistuvasti kertyä liikaa virtsaa. Jos tilaa ei hoideta ajoissa, seuraukset ovat huonot. Rakon ylipaine välittyy virtsanjohtimia munuaisiin, jotka vaurioituvat nopeasti.

Vastaajana Pertti Mustajoki,

professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2017