Jääkarhuilla on paksun turkin ja ihonalaisen rasvakerroksen ansiosta erinomainen lämmöneristys.

Tämän lisäksi jäähtymistä hidastavat eläimen suuri koko ja kyky tuottaa lämpöä kudoksissa.

Jo kymmenkiloiset pennut pysyvät tasalämpöisinä 30 asteen pakkaseen saakka pelkän lämmöneristyksen avulla, eli kiihdyttämättä lainkaan aineenvaihduntaansa. Kun pakkasta on 45 astetta, pennut lisäävät aineenvaihduntansa nopeutta noin kolmanneksen. Jos olot vaativat, ne voivat jopa kolminkertaistaa sen vauhdin, joten niillä ei ole hypotermian vaaraa arktisen talvenkaan aikana. Aikuisilla lämpötilarajat ovat vielä paljon alemmat kuin pennuilla.

Jääkarhun uidessa hyisessä vedessä turkin lämmöneristyskyky heikkenee, mutta ihon¬alainen rasvakerros ja pintaverisuonien supistuminen estävät sisikunnan jäähtymisen. Koska pennuilla ei vielä ole paksua rasvakerrosta, ne jäähtyvät vedessä aikuisia yksilöitä nopeammin.

Aikuinen jääkarhu on yleisesti ottaen varustautunut niin hyvin kylmää vastaan, että ylilämpö on sille suurempi uhka kuin hypotermia. Ylilämpö voi kehittyä, jos karhu joutuu esimerkiksi juoksemaan liian lämpimässä ympäristössä. Hölkkäävät jääkarhut läähättävät kovallakin pakkasella koirien tapaan, sillä kaikki lämpö ei poistu turkin läpi.


Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2007

Vastaaja:


Esa Hohtola


eläintieteen dosentti


Oulun yliopisto

Aikoinaan ruokahalukohtainen kylläisyys edisti terveyttä.

Ilmiölle on kehitysopillinen eli evoluutioon perustuva selitys. Kyllästyminen samaan ruokaan kehittyi satojentuhansien vuosien aikana esi-isillemme, jotta he pysyisivät terveinä.

Jos jokin runsaasti saatavilla oleva ruoka olisi maistunut jatkuvasti, yksipuolinen ravinto olisi pitkällä aikavälillä johtanut ongelmiin. Siksi ihmiselle kehittyi ruokalajikohtainen kylläisyys. Kun jostain ruoasta tuli kylläiseksi, toisen makuinen vielä maistui. Se takasi, että sai riittävästi kaikkia elintärkeitä ravintomme osia: vitamiineja, hivenaineita, hiilihydraatteja, proteiineja, rasvoja ja kuituja.

Ruokalajikohtaista kylläisyyttä säätelevät geenit, ja mekanismi vaikuttaa myös meissä tämän ajan ihmisissä. Jokainen on kokenut sen aterioidessaan. Kun pääruoan jälkeen tuntuu, että nyt jo riittää, erimakuinen jälkiruoka vielä maittaa.

Kivikaudella ruokalajikohtainen kylläisyys oli hyödyllinen ominaisuus, mutta nykyisessä yltäkylläisessä ruokamaailmassa se helposti johtaa liikasyöntiin.

Eräässä kokeessa testihenkilöt söivät runsaan viikon ajan aterioilla melko yksitoikkoista ruokaa. Koe toistettiin siten, että jokaisella aterialla oli yksi ruokalaji lisää. Tämä lisäsi ruokahalua siinä määrin, että testihenkilöt söivät joka päivä – huomaamattaan – yli 400 kilokaloria enemmän.

Vastaajana Pertti Mustajoki, professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017

Jäinen kinkkku ei menetä yhtään enempää nestettä kuin sula. Kuva_ Shutterstock

Jäinen kinkku kypsyy aivan yhtä meheväksi kuin sula.

Joulukinkun voi panna jäisenä uuniin – oikeastaan kannattaa, vaikka se voi kuulostaa äkkiseltään järjen vastaiselta.

Jotta kinkku maistuisi mehevältä, valtaosa sen nesteestä pitäisi saada pysymään lihassa.

Jäinen kinkku muhii kuumassa pidempään, mutta huoneenlämpöön temperoitu viettää suuremman osan paistoajasta korkeassa

lämpötilassa.

Tällainen kuumakäsittely voi poistaa lihasta liiaksi nestettä. Kypsyessä pinnan lämpö siirtyy kohti kinkun keskiosaa. Jos lämpötilaero pinnan ja keskiosan välillä kasvaa liian suureksi, vesi karkaa lihassyistä liian aikaisin ja epätasaisesti.

Paistoimme viime vuonna HKScanin koekeittiöissä kymmeniä jäisiä ja huoneenlämpöisiä joulukinkkuja. Kaikki kypsennettiin paistopussissa alle 100-asteisessa uunissa.

Jääkinkut paistuivat pidempään, mutta niistä ei valunut yhtään enempää nestettä kuin sulana uuniin pannuista.

Sokkotesteissä kumpikin versio keräsi yhtäläisiä kehuja niin mausta kuin mehevyydestä. Joidenkin suussa jääkinkku maistui jopa mehevämmältä ja paremmalta.

Vastaajana Sami Lamminaho, tuotekehityskokki, HKScan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017