Kuva Shutterstock.
Kuva Shutterstock.

Noin puolentoista voileivän verran.

Keskimäärin aivojen toimintaan kuluu 20 prosenttia elimistön energia-aineenvaihdunnasta. Jos 70 kiloa painava ihminen kuluttaa päivässä 2 100 kilokaloria, aivojen osuus on 420 kilokaloria. Tuon energiamäärän saa puolestatoista voileivästä. Henkiset ponnistelut lisäävät aivojen energiankulutusta hyvin vähän.

Aivot käyttävät pääasiallisena energianlähteenään sokeria, ja riittävä veren glukoosipitoisuus on tarpeen hermosolujen normaalille toiminnalle. Muiden kudosten tärkein energianlähde ovat rasvahapot, erityisesti silloin kun ateriasta on aikaa. Elimistö huolehtii ensisijaisesti aivojen glukoosintarpeesta ja vasta sitten muiden kudosten.

Kun ihminen on ollut syömättä kymmenen tuntia, aivojen osuus glukoosin kulutuksesta on jopa 60 prosenttia. Hiilihydraatteja sisältävän aterian jälkeen osuus laskee kymmeneen prosenttiin, koska silloin lihakset varastoivat sokeria verenkierrosta.

Vastaajana Pirjo Nuutila, aineenvaihduntatutkimuksen professori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2014.

Puuhevonen
Seuraa 
Viestejä5363
Liittynyt9.1.2011

Paljonko aivot kuluttavat energiaa?

Tuosta ei ole pelkoa! Tuo aivojen simulointiprojekti on harhaanjohtavaa, koska emmehän me edes tiedä tarkkaan kuinka yksittäinen neuroni toimii saatika ymmärtäisimme kuinka ne toimivat kokonaisuutena. En itse ymmärrä edes mitä tällä aivojen simuloimisprojetilla ajetaan takaa, mutta en yhtään ihmettelisi että kyse olisi huuhaasta tai kurzweililaisesta pseudotieteestä.
Lue kommentti

»According to the general theory of relativity space without aether is unthinkable.»

Ronron
Seuraa 
Viestejä9265
Liittynyt10.12.2006

Paljonko aivot kuluttavat energiaa?

jussipussi 29.05.2014 klo 09:51 Ronron 25.05.2014 klo 19:49 jussipussi 24.05.2014 klo 21:11 Watteina noin 20-30 W Jos aivot emuloitaisiin nykyisellä tietotekniikalla se vaatisi energiaa noin 1 gigawatin ja korttelin verran hardista Onko näin? Aika hämmentävää. Pistää miettimään. Aivot on jokseenkin tehokkaaksi muotoutunut elin. Täytyyhän sen olla. Vähällä energialla suunnattoman suuri "laskentateho". Juu se on "uskomaton värkki". Tuo kaupunkikorttelin koko on parhailla nykyisillä...
Lue kommentti

くそっ!