Maapallolla eläneiden ihmisten määrän laskemista voisi pitää mahdottomana tehtävänä, vaikka ihmiskunnan - suunnilleen nykymuotoisen ihmisen - iäksi olettaisi "vain" 100 000 vuotta.

Ensimmäisillä kansallisilla väestölaskennoilla on ikää runsaat 200 vuotta, ja koko maailman kattavia kelvollisia tilastoja on laadittu vasta joitakin vuosikymmeniä. Kohtuullisissa virherajoissa liikkuvia arvioita maapallon väkiluvun kehityksestä on parin vuosituhannen ajalta. Näiden tietojen perusteella voidaan kuitenkin laskea mielekäs arvio maapalloa kansoittaneiden ihmisten määrästä, koska väestömäärä on lähtenyt toden teolla kasvuun vasta parin viime vuosisadan kuluessa. Miljardin ihmisen raja ylitettiin vuoden 1800 vaiheilla, ja ajanlaskun alussa väestöä oli vain joitakin satoja miljoonia. Tätä aiemmin eli suurimman osan ihmiskunnan historiaa määrä on ollut enintään joitakin satojatuhansia.

Kaikki tämä merkitsee sitä, että suurin osa maailman ihmisistä on elänyt ajanlaskun alun jälkeisinä kahtena vuosituhantena. Kun meillä lisäksi on varsin hyvä käsitys syntyneisyydestä eli syntyneiden lasten määrästä väestömäärään verrattuna, voidaan esittää arvio maapallolla eläneiden ihmisten määrästä: se on sama kuin kaikkina aikoina syntyneiden ihmisten määrä.

Arviot vaihtelevat hieman sen mukaan, mitä väkiluku- ja syntyneisyysoletuksia käyttää, mutta yleensä laskelmat tuottavat 46-53 miljardia henkeä. Eikä arvio juuri muutu, vaikka ihmiskunnan katsoisi vanhemmaksi kuin satatuhatta vuotta. Koko ihmismäärästä runsaat 30 miljardia on elänyt 2000 viime vuoden aikana. Itse asiassa nykyinen 5,75-miljardinen väestö muodostaa yli kymmenesosan kaikista maapalloa kansoittaneista ihmisistä.

Julkaistu Tiede 2000-lehdessä 1/1996

Vastaaja:


Kari Pitkänen


väestötieteen dosentti


Helsingin yliopisto

Esiäidin kannatti kyllästyä. Kuva: SPL/MVPhotos

Aikoinaan ruokahalukohtainen kylläisyys edisti terveyttä.

Ilmiölle on kehitysopillinen eli evoluutioon perustuva selitys. Kyllästyminen samaan ruokaan kehittyi satojentuhansien vuosien aikana esi-isillemme, jotta he pysyisivät terveinä.

Jos jokin runsaasti saatavilla oleva ruoka olisi maistunut jatkuvasti, yksipuolinen ravinto olisi pitkällä aikavälillä johtanut ongelmiin. Siksi ihmiselle kehittyi ruokalajikohtainen kylläisyys. Kun jostain ruoasta tuli kylläiseksi, toisen makuinen vielä maistui. Se takasi, että sai riittävästi kaikkia elintärkeitä ravintomme osia: vitamiineja, hivenaineita, hiilihydraatteja, proteiineja, rasvoja ja kuituja.

Ruokalajikohtaista kylläisyyttä säätelevät geenit, ja mekanismi vaikuttaa myös meissä tämän ajan ihmisissä. Jokainen on kokenut sen aterioidessaan. Kun pääruoan jälkeen tuntuu, että nyt jo riittää, erimakuinen jälkiruoka vielä maittaa.

Kivikaudella ruokalajikohtainen kylläisyys oli hyödyllinen ominaisuus, mutta nykyisessä yltäkylläisessä ruokamaailmassa se helposti johtaa liikasyöntiin.

Eräässä kokeessa testihenkilöt söivät runsaan viikon ajan aterioilla melko yksitoikkoista ruokaa. Koe toistettiin siten, että jokaisella aterialla oli yksi ruokalaji lisää. Tämä lisäsi ruokahalua siinä määrin, että testihenkilöt söivät joka päivä – huomaamattaan – yli 400 kilokaloria enemmän.

Vastaajana Pertti Mustajoki, professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017

Jäinen kinkkku ei menetä yhtään enempää nestettä kuin sula. Kuva_ Shutterstock

Jäinen kinkku kypsyy aivan yhtä meheväksi kuin sula.

Joulukinkun voi panna jäisenä uuniin – oikeastaan kannattaa, vaikka se voi kuulostaa äkkiseltään järjen vastaiselta.

Jotta kinkku maistuisi mehevältä, valtaosa sen nesteestä pitäisi saada pysymään lihassa.

Jäinen kinkku muhii kuumassa pidempään, mutta huoneenlämpöön temperoitu viettää suuremman osan paistoajasta korkeassa

lämpötilassa.

Tällainen kuumakäsittely voi poistaa lihasta liiaksi nestettä. Kypsyessä pinnan lämpö siirtyy kohti kinkun keskiosaa. Jos lämpötilaero pinnan ja keskiosan välillä kasvaa liian suureksi, vesi karkaa lihassyistä liian aikaisin ja epätasaisesti.

Paistoimme viime vuonna HKScanin koekeittiöissä kymmeniä jäisiä ja huoneenlämpöisiä joulukinkkuja. Kaikki kypsennettiin paistopussissa alle 100-asteisessa uunissa.

Jääkinkut paistuivat pidempään, mutta niistä ei valunut yhtään enempää nestettä kuin sulana uuniin pannuista.

Sokkotesteissä kumpikin versio keräsi yhtäläisiä kehuja niin mausta kuin mehevyydestä. Joidenkin suussa jääkinkku maistui jopa mehevämmältä ja paremmalta.

Vastaajana Sami Lamminaho, tuotekehityskokki, HKScan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017