Holstein tuottaa yleensä enemmän kuin ayshire. Kuva: Shutterstock
Holstein tuottaa yleensä enemmän kuin ayshire. Kuva: Shutterstock

Parhaisiin lypsäjiin 40 tölkillistä.

Maito muodostuu lehmän utareessa maitoa erittävissä soluissa. Lehmä lypsetään yleensä kaksi kertaa päivässä, ja kerrallaan lypsettävä maitomäärä voi olla yli 40 litraa, mutta tyypillisesti se on suomalaisella lehmällä noin 15 litraa. Tämä on siis se määrä, mikä mahtuu lehmään.

Maidontuotanto alkaa, kun lehmä poikii eli synnyttää vasikan. Ensin päivittäinen maitomäärä lisääntyy noin kuukauden ajan, sitten se alkaa pikkuhiljaa laskea. Vuodessa lehmä lypsää keskimäärin noin 8 200 litraa. Yksilöiden väliset erot ovat kuitenkin suuria: parhaat yltävät jopa kaksinkertaiseen tuotokseen.

Lehmä poikii yleensä joka vuosi, ja aina ennen poikimista se pannaan umpeen, eli lypsäminen lopetetaan pari kuukautta ennen poikimista. Koko elinikänsä aikana lehmä ennättää tuottaa maitoa keskimäärin 26 000 litraa.

Ennätysyksilöt pystyvät paljon parempaan. Navetassa järjestetään juhlat, kun lehmä on lypsänyt 100 000 litraa. Tällaisia ”satatonnareita” on Suomessa yli 4 000.

Lehmien maidontuotto on noussut huimasti jalostusvalinnan sekä parantuneen ruokinnan ja hoidon myötä. Samaan aikaan lehmien ja lypsykarjatilojen määrä on vähentynyt. Lehmiä on Suomessa nyt 385 000, eli yksi lehmä tuottaa maitoa 14 ihmiselle.

Vastaajana Marketta Rinne, professori, Luonnonvarakeskus, Jokioinen.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2016

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018