Ilmeisesti ei, sillä alkuperäiskansojen yksinkertaisimmatkin lukujärjestelmät tuntevat käsitteet ’yksi’, ’kaksi’ ja ’monta’.

Koska ihmisellä on sormet, joilla ’monta’-käsitettä on mahdollista tarkentaa, ei yksinkertaisissa olosuhteissa enempää ilmeisesti tarvitakaan.

Suomen kielen vanhin jäljitettävissä oleva kantakieli, uralilainen kantakieli, sisältää lukusanat kaksi ja viisi, joista jälkimmäinen tarkoittaa nykyisissä samojedikielissä kymmentä. Se on siis ilmeisesti ollut ’monta’-käsitteen täydennys, jolla on tarkoitettu joko yhden tai kahden käden sormia kokonaisuutena. Tämä viittaisi siihen, että ensimmäinen varsinainen lukusana on kaksi. Sen tär¬keys suomalais-ugrilaisissa kielissä näkyy siinä, että meillä on vanhastaan ollut myös kieliopillinen kahden yksikön ilmaisin eli duaali. Uralilaisessa kantakielessä lukujärjestelmä on toiminut siten, että kala = 1 kala, kala-k = 2 kalaa, kala-t (kuten nykysuomessakin) = monta, enemmän kuin kaksi kalaa.

Enempien lukusanojen tarve riippuu kulttuurista. Lukusanojen tarve on lisääntynyt tyypillisesti vaihtotalouden ja kaupan myötä.

Esihistoriallisia kieliä tarkastellessa on myös syytä muistaa, että keskeisimmät ja yleisimmin käytetyt lukusanat säilyvät parhaiten ja harvinaisemmat ”välilukusanat” korvautuvat herkemmin uusilla. Koska lukusanoja usein luetellaan (lukeminen tarkoittaa alun perin laskemista!) peräjälkeen, ne myös vaikuttavat herkästi toisiinsa. Siksi suomenkin yksi ja kaksi sekä viisi ja kuusi muistuttavat hahmoltaan toisiaan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2009

Vastaaja:


Ulla-Maija Kulonen


fennougristiikan professori


Helsingin yliopisto

Perinteiset tekniikat tuskin toimivat.

Tiettävästi kukaan ei ole vielä harrastanut seksiä avaruuden painottomuudessa – tai ainakaan kukaan ei ole tunnustanut.

Useimmat perinteiset tekniikat taitavat olla aika hankalia toteuttaa Newtonin lakien tehdessä tehtävänsä: kun työntää, työnnetty työntää takaisin yhtä suurella mutta vastakkaissuuntaisella voimalla.

Sitkeän huhun mukaan Nasa olisi aikoinaan testannut avaruusseksiä tieteellisesti – julkisuuteen vuodettu tutkimusraporttikin löytyy ne tistä.

Alustavien tutkimusten ja tietokonemallinnusten jälkeen avaruudessa kokeiltavaksi oli valittu kymmenen asentoa. Ilman apuvälineitä oli erittäin hankala selvitä, koska ”loppuvaiheessa jompikumpi testaajista tuli helposti irrottaneeksi otteensa kumppanistaan”.

Raportti suositteleekin remmikiinnitystä tai muunneltua makuupussia painottoman seksin apuvälineeksi.

Kyseessä on kuitenkin pelkkä kaupunkilegenda, joka lienee saanut alkunsa siitä, että sukkulalennolla STS-47 oli mukana aviopari, astronautit Mark Lee ja Jan Davis.

Totta sen sijaan on, että muuan yhdysvaltalainen pyhäkoulunopettaja on patentoinut painottomassa tilassa käytettävän seksihaarniskan.

Vastaajana Esko Valtaoja,

avaruustähtitieteen emeritusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018

Ei edes pölyhiukkasen vertaa.

Pieniä määriä ilmaisevat kuvailusanat ovat suosittuja muodoltaan kielteisissä, olemattomuutta tähdentävissä sanontatavoissa: ei hitustakaan, ei hiventäkään, ei hiukkaakaan, ei himpun vertaa.

Pöly on pienistä, keveistä hiukkasista koostuvaa ainetta ja pöläys siitäkin vain kevyt tuulahdus. Sanan ilmaisuvoimaa on murteissa ja arkipuheessa tehostettu lisäämällä pöläyksen eteen sopivasti sointuvia määritteitä: ei höykäsen pöläystä, ei pöyhösen pöläystä, ei pöykösen pölähtävää, ei pyhäsen pölähtävää.

Kaikkien perusmerkitys on sama: ei yhtään mitään.

Määritteen ei tarvitse välttämättä merkitä mitään täsmällistä, mutta höykä sopii yhteyteen erityisen hyvin, sillä kansankielessä se tunnetaan ilmassa leijuvan sumun tai kaasun merkityksessä. Höykänen selittyy sen johdokseksi.

Hölkäsen pöläys on yleisemmin tunnetun höykäsen pöläyksen muunnelma. Usein yhdessä esiintyvät sanat voivat vaikuttaa toistensa muotoon, mikä näkyy esimerkiksi lukusanaluetteloista. Höykäsen muuttumista hölkäseksi on äänteellisesti voinut vauhdittaa myös kaikille tuttu hölynpöly, jossa alkuosa on samaa juurta kuin verbeissä hölistä ja hölöttää.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018