Suden kohtaaminen voi olla koiralle pelottavaa siksi, että susi todennäköisesti on omassa koiraeläimen yhteisössään arvoasteikossa korkeammalla kuin alistumaan tottunut kesykoira.



Susi elää perheyhteisössä, jossa on uros, naaras ja useita pentuja. Lisääntymisikään kasvettuaan sudenpennut lähtevät omille teilleen, pariutuvat ja perustavat oman lauman. Ne pyrkivät laumansa johtajaksi. Koirilta tämä ominaisuus on valtaosin jalostettu pois, joten ne hyväksyvät paikkansa hierarkian pohjalla – pysyvät siis tavallaan koko ikänsä pentumaisina.

Koira ei kuitenkaan aina suhtaudu susiin pelokkaasti. Koirat jäljittävät susia mielellään, jos lauman johtaja eli ihminen sitä haluaa.

Koira ja susi voivat myös risteytyä. Luonnossa ”koirasudet” ovat kuitenkin äärimmäisen harvinaisia.


Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2008

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vastaaja:


Ilpo Kojola


erikoistutkija


Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla