Viherseinässä on taikaa. Kuva: Shutterstock
Viherseinässä on taikaa. Kuva: Shutterstock

Orgaanisia haitta-aineita häviää merkittäviä määriä.

Huoneilma sisältää orgaanisia ja epäorgaanisia kaasuja sekä bioaerosoleja, kuten bakteereita ja homeita. Huonekasvit puhdistavat niitä jossain määrin.

Yhdysvaltalaistutkimus mittasi 28 tavallisen huonekasvin kykyä puhdistaa sisäilmasta bentseeniä, tolueenia, oktaania, trikloorietyleeniä ja terpeeniä.

Kaikkia viittä epäpuhtautta poistivat tehokkaimmin purppurapronssilehti (Hemigraphis alternate), euroopanmuratti (Hedera helix), isoposliinikukka (Hoya carnosa) ja hienohelma (Asparagus densiflorus).

Purppurajuoru (Tradescantia pallida), valkopitsilehti (Fittonia argyroneura) ja limoviikuna (Ficus benjamina) tehosivat osaan aineista, keisarinaralia (Polyscias fruticose) vain oktaaniin.

Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistojen tuoreessa hankkeessa selvitettiin, puhdistavatko viherseinät sisäilman kemikaaleja. Viherseinä koostui kasveista juurineen, kasvualustasta sekä automaattisista veden ja ilman kierrätyssysteemeistä.

Kahden kokeen perusteella oli selvää, että viherseinät pystyvät poistamaan merkittäviä määriä orgaanisia haitta-aineita huoneilmasta. Testissä oli mukana seitsemän erilaista kemikaalia: bentseeniä, tolueenia, oktaania, ksyleeniä, pineeniä, n-dekaania ja 2-etyyliheksanolia.

Aukottomasti ei ole vielä pystytty todistamaan sitä, mikä viherseinän osa poistaa haitta-aineet. Tapahtuuko se kasveissa, kasvatusalustassa vai vedessä? Vai sitoutuvatko yhdisteet johonkin pintamateriaaliin? Mikä vaikutus on mikrobien aineenvaihdunnalla?

Tutkimme paraikaa, mitkä mikrobit ovat aktiivisia puhdistusprosessissa. On oletettavaa, että tavalliseen multaan istutettujen huonekasvien puhdistusteho ilman vesi- ja ilmakiertoa on vähäisempi kuin samalla kasvimäärällä varustetun viherseinän.

Vastaajana Arja Tervahauta,

dosentti, Ympäristö- ja biotieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2017

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018