Jos leijonat adoptoivat tutkijoita, jotain pitää keskustella. Kuva: Shutterstock
Jos leijonat adoptoivat tutkijoita, jotain pitää keskustella. Kuva: Shutterstock

Ainakin hyvät ja pahat aikeet tiedotetaan eteenpäin.

Varmaankaan eläimet eivät keskustele meistä samalla tavalla kuin me toisistamme tai eläimistä. Muilla eläimillä ei tiettävästi ole samanlaista kieltä kuin meillä, vaikka varsin kehittyneitä informaatiokanavia onkin.

Useilla lajeilla on hälytysääniä, jotka varoittavat aivan määrätystä pedosta. Ihminen on monille lajeille peto. Siksi voisi olettaa, että esimerkiksi korpilla olisi oma hälytysäänensä myös ihmiselle, kuten sillä on vaikkapa karhulle tai muuttohaukalle.

Miten leijonalauma kommunikoi tutkijoista, jotka se hyväksyi joukkoonsa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Näin kävi 1970-luvulla Kalaharin autiomaassa, kun yhdeksän yksilön lauma adoptoi nuoret eläintieteilijät Mark ja Delia Owensin. Kerran tutkijat olivat öisen tutkimusretken päätteeksi joutuneet yöpymään pienellä ruohoaukiolla pensaikossa. Aamulla he heräsivät keskellä nukkuvaa leijonalaumaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Leijonat olivat monissa tapaamisissa oppineet luottamaan pariskuntaan. Luultavasti niiden keskustelu perustui eleisiin, ilmeisiin ja äännähdyksiin. Markin ja Delian läheisyydessä eläimet olivat rentoutuneita, mikä on tärkeää viestintää.

Eläimet keskustelevat meistä usein juuri olotilallaan. Ne voivat olla lähellämme rentoutuneita, jännittyneitä tai ärtyneitä. Toiset eläimet osaavat lukea näitä asenteita. Tällaisilla signaaleilla eläimet voivat viestittää hyvinkin yksityiskohtaisia mielipiteitä.

Vastaajana Jussi Viitala, biologi, tietokirjailija.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2016

Sisältö jatkuu mainoksen alla