Ainakaan mikään nykyinen aivotoiminnan mittausmenetelmä ei paljasta mitään siitä, mitä nukkuja tajunnassaan kokee.

Unien ”nauhoittamiseen” liittyy hyvin vaikeita ja ehkä ylipääsemättömiä esteitä.

Unennäkö on puhtaasti subjektiivinen tajunnanilmiö. Tieteelle on edelleen arvoitus, mikä on tällaisten ilmiöiden olemus ja mikä on niiden suhde aivoista mitattaviin hermostollisiin ilmiöihin.

Jos tällaiset tajunnanilmiöt pystytään tulevaisuudessa osoittamaan aivojen mutkikkaan sähkötoiminnan tuotteiksi, aivotoiminnan mittauksin voidaan ehkä jossain määrin selvittää unikokemuksen subjektiivista sisältöä.

Tajunnanilmiöiden ja aivojen ilmiöiden välinen suhde on kuitenkin tieteelle niin kova pähkinä, että monet nykyfilosofit arvelevat sitä ratkeamattomaksi.

Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2006


 

Vastaaja:


Antti Revonsuo


kognitiivisen neurotieteen dosentti


Turun yliopisto

John Carter
Seuraa 
Viestejä8958
Liittynyt17.2.2006

Pystytäänkö tulevaisuudessa katselemaan unia tv:stä nauhoitteina?

JPI 24.07.2015 klo 22:45 "Tajunnanilmiöiden ja aivojen ilmiöiden välinen suhde on kuitenkin tieteelle niin kova pähkinä, että monet nykyfilosofit arvelevat sitä ratkeamattomaksi." Tuo on viisasta tekstiä: https://en.wikipedia.org/wiki/Hard_problem_of_consciousness Uskon, että unia pystytään varmasti projisoimaan ja kontrolloimaan tulevaisuudessa ainakin jossain muodossa, mutta itse unien tunnekokemusta ja niihin liittyviä reaktioita voi olla mahdotonta simuloida. http://news.berkeley.edu/2011/...
Lue kommentti

" Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys. " Albert Einstein

Perinteiset tekniikat tuskin toimivat.

Tiettävästi kukaan ei ole vielä harrastanut seksiä avaruuden painottomuudessa – tai ainakaan kukaan ei ole tunnustanut.

Useimmat perinteiset tekniikat taitavat olla aika hankalia toteuttaa Newtonin lakien tehdessä tehtävänsä: kun työntää, työnnetty työntää takaisin yhtä suurella mutta vastakkaissuuntaisella voimalla.

Sitkeän huhun mukaan Nasa olisi aikoinaan testannut avaruusseksiä tieteellisesti – julkisuuteen vuodettu tutkimusraporttikin löytyy ne tistä.

Alustavien tutkimusten ja tietokonemallinnusten jälkeen avaruudessa kokeiltavaksi oli valittu kymmenen asentoa. Ilman apuvälineitä oli erittäin hankala selvitä, koska ”loppuvaiheessa jompikumpi testaajista tuli helposti irrottaneeksi otteensa kumppanistaan”.

Raportti suositteleekin remmikiinnitystä tai muunneltua makuupussia painottoman seksin apuvälineeksi.

Kyseessä on kuitenkin pelkkä kaupunkilegenda, joka lienee saanut alkunsa siitä, että sukkulalennolla STS-47 oli mukana aviopari, astronautit Mark Lee ja Jan Davis.

Totta sen sijaan on, että muuan yhdysvaltalainen pyhäkoulunopettaja on patentoinut painottomassa tilassa käytettävän seksihaarniskan.

Vastaajana Esko Valtaoja,

avaruustähtitieteen emeritusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018

Ei edes pölyhiukkasen vertaa.

Pieniä määriä ilmaisevat kuvailusanat ovat suosittuja muodoltaan kielteisissä, olemattomuutta tähdentävissä sanontatavoissa: ei hitustakaan, ei hiventäkään, ei hiukkaakaan, ei himpun vertaa.

Pöly on pienistä, keveistä hiukkasista koostuvaa ainetta ja pöläys siitäkin vain kevyt tuulahdus. Sanan ilmaisuvoimaa on murteissa ja arkipuheessa tehostettu lisäämällä pöläyksen eteen sopivasti sointuvia määritteitä: ei höykäsen pöläystä, ei pöyhösen pöläystä, ei pöykösen pölähtävää, ei pyhäsen pölähtävää.

Kaikkien perusmerkitys on sama: ei yhtään mitään.

Määritteen ei tarvitse välttämättä merkitä mitään täsmällistä, mutta höykä sopii yhteyteen erityisen hyvin, sillä kansankielessä se tunnetaan ilmassa leijuvan sumun tai kaasun merkityksessä. Höykänen selittyy sen johdokseksi.

Hölkäsen pöläys on yleisemmin tunnetun höykäsen pöläyksen muunnelma. Usein yhdessä esiintyvät sanat voivat vaikuttaa toistensa muotoon, mikä näkyy esimerkiksi lukusanaluetteloista. Höykäsen muuttumista hölkäseksi on äänteellisesti voinut vauhdittaa myös kaikille tuttu hölynpöly, jossa alkuosa on samaa juurta kuin verbeissä hölistä ja hölöttää.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018