Kuva Arja Kivipelto
Kuva Arja Kivipelto

Arizonalainen herpetologi Erika Nowak pani kyitä putkeen Saaristomerellä keväällä 2011.

 Käärme voi peruuttaa, vaikka ei teekään sitä usein. Kun se luikertelee häntä edellä, vatsasuomujen vastus on suurempi kuin silloin, kun eläin kulkee etuperin. Eniten kitkaa suomut yllättäen aiheuttavat sivusuunnassa liikkuvalle käärmeelle.
Peruutustaito on tarpeellinen esimerkiksi käärmeen kiskoessa saalista ahtaasta onkalosta ulos. Näin kyyn pakittavan käveltyäni sattumalta paikalle juuri silloin, kun kyy oli onnistunut nappaamaan syötävää. Häirityksi tullut käärme peruutti hitaasti saalis suussaan lähimpään suojapaikkaan.

Pakittaminen voi myös olla keino paeta ahdistavasta tilanteesta. Tämän olen kokenut tutkiessani kyitä.

Jotta eläimen mittaaminen tai näytteiden otto olisi turvallista sekä käsittelijälle että käärmeelle, eläin pannaan läpinäkyvään, molemmista päistään avoimeen muoviputkeen. Käärmeen pääpuoli on näin turvallisesti putkessa, ja käsittelijällä on ote sekä putkesta että eläimen takapäästä. Useimmiten käärmeet yrittävät luikerrella putkesta läpi, mutta toisinaan ne päättävät peruuttaa vapauteen. Jos tutkija ei ole tarkkana, hän saattaa äkisti huomata pitelevänsä toisessa kädessään tyhjää putkea ja toisessa panikoivaa matelijaa!

Muille käärmeille peruuttaminen on työlästä, mutta vesielämään sopeutunut levykäärme liikkuu yhtä sujuvasti eteen- ja taaksepäin.

Vastaajana Pälvi Salo, FT, Turun yliopisto

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2015