Kyllä tuuli sen kuivaa. Kuva Shutterstock.
Kyllä tuuli sen kuivaa. Kuva Shutterstock.

Ei yleensä.

Simpanssien tutkijan Jane Goodallin mukaan simpanssit voivat käyttää kasvien lehtiä itsensä pyyhkimiseen puhtaaksi tahraavista aineista, esimerkiksi ulosteesta.

Tapa ei liene apinoilla ainakaan kovin yleinen, sillä Korkeasaaressa emme ole havainneet vaippapaviaa­nien, berberiapinoiden, kynsiapinoiden tai kierteishäntäapinoiden pyyhkivän takamustaan.

Ehkä pyyhkimättömyys johtuu siitä, että apinoiden takapuolen rakenne on erilainen kuin ihmisen. Niillä ei ole samanlaista peppua, mitä pyyhkiä.

Vastaajana Nina Trontti, eläintenhoitoyksikön esimies, Korkeasaaren eläintarha

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2014

Pacanus Rusticanus
Seuraa 
Viestejä7845
Liittynyt1.2.2010

Pyyhkivätkö apinat ja ihmisapinat pyllynsä?

Ihmisapinoista ihminen toisinaan pyyhkii perseensä ulostamisen jälkeen, joten kyllä. Osa ihmisapinoista pyyhkii perseensä. Yksiselitteisesti. Tietysti kristittyjen jämerä vasta-argumentti liittyen luomiskertomukseen vesittää tämänkin yksiselitteisyyden, sillä eihän ihminen kuulu lajina isoihin ihmisapinoihin koska Jumala loi miehen maan tomusta omaksi kuvakseen ja monen toilailun jälkeen naisenpuolen hänen kylkiluustaan, että voisivat olla syömättä omenoita. Omenan syominen on ollut silloin...
Lue kommentti

- Ubi bene, ibi patria -