Eläinten maailmasta löytyy hellyyttä ja väkivaltaa. Kuva: Shutterstock
Eläinten maailmasta löytyy hellyyttä ja väkivaltaa. Kuva: Shutterstock

Paritteluun pakottaminen on yleistä.

Naaraan lisääntyminen on aina suuri ponnistus. Koiraan sukusolut taas ovat halpoja tuottaa. Sen lisääntymismenestys riippuu vain lisääntymiskumppanien määrästä.

Niinpä koiraalla on useita lisääntymistaktiikoita, joilla se pyrkii kasvattamaan jälkeläistensä määrää. Niihin kuuluu myös parittelu vastoin toisen tahtoa.

Joko koiras alistaa naaraan niin, ettei se pysty vastustelemaan, tai rankaisee kieltäytymisestä. Vahva koiras voi myös paritelle naaraan estelyistä huolimatta.

Raiskausta tavataan lähes kaikista eläinryhmistä kaloista ja hyönteisistä nisäkkäisiin ja lintuihin. Eräillä eläviä poikasia synnyttävillä trooppisilla kaloilla naaraat pyrkivät järjestään välttelemään koiraan paritteluyrityksiä, jolloin hedelmöitys on aina raiskauksen tulos. Skorpionikorentokoiraan takapään erikoinen muoto on kehittynyt mahdollistamaan parittelun naaraan vastustelusta huolimatta.

Pakottamista tapahtuu kaikissa kädellisryhmissä. Jopa puolet orankinaaraiden raskauksista voi saada alkunsa raiskauksesta.

Vuonna 1983 yhdysvaltalaiset tutkijat esittivät, ettei raiskaus ihmiselläkään ole pelkästään väkivaltaa, vaan myös miehen lisääntymistaktiikkaa. Se ei tietenkään tee raiskausta hyväksyttävämmäksi.

Tahdon vapautemme on ennen muuta vapautta olla tekemättä. Meillä on paljon muitakin toimintayllykkeitä, joita ei tule eikä saa toteuttaa.

Vastaajana Jussi Viitala, ekologi ja tietokirjailija

Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2016

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018