Kaikki eläimet pystyvät aggressioon.

Ilman sitä petoeläimet eivät voisi saalistaa eivätkä emot suojella poikasiaan. Toisinaan aggressio purkautuu lähipiirissä. Siksi esimerkiksi susilla, jotka voivat tappaa lajikumppaninsa pelkällä leukojen napsautuksella, on voimakkaita synnynnäisiä estoja, jotka estävät perheenjäsenten surmaamisen. Osalla eläimistä nämä estot ovat kuitenkin heikompia.

Eläinparien riitelyä ei voi verrata ihmisten riitelyyn, sillä parinmuodostuskin on erilaista. Monet eläinparit ovat yhdessä vain lyhyen aikaa: uros voi häipyä pian siittämisen jälkeen tai silloin, kun naaras pärjää pentujen kanssa yksin. Riitelyyn ei edes jää kovin paljon aikaa.

Lintujen “avioriidat“ näyttävät keskittyvän pariutumisen alkuvaiheeseen. Esimerkiksi kirjosieppokoiras saattaa vihaisesti häätää reviirilleen tunkeutuneen naaraan. Koiraan reviirinsuojeluvietti on nimittäin niin voimakas, että se syrjäyttää pariutumisvietinkin. Koiras hyväksyy naaraan vasta, kun tämä lähestyy erityisin “lepyttelyelkein“.
Jotkin eläimet muodostavat pitkäaikaisia suhteita, joten niiden elämään luulisi kuuluvan riitojakin. Valitettavasti näitä eläimiä, esimerkiksi susia, on vaikea tarkkailla luonnossa. Suomalaiset susitutkijat havaitsivat kuitenkin, että kainuulaisen susilauman johtajanaaras Maija rökitti puolisoaan ankarasti, jos tämä yritti syödä saalista ennen Maijaa. Kyseessä lienee osaksi Maijan yksilöllinen ominaisuus ja osaksi perheen sisäisen arvojärjestyksen vahvistaminen.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2002

Vastaaja:


Ilkka Koivisto


filosofian tohtori

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla