Yleisin eläinallergia on kissa-allergia, ja monet eläinallergikot saavat kokemukseni perusteella oireita eläintarhoissa.

Aivan varmaa näyttöä reagoinnista leijoniin tai tiikereihin ei ole, sillä allergikkoja ei ole pantu niiden kanssa samaan häkkiin. Epäsuorin menetelmin asiaa selvitti hollantilainen tutkijaryhmä jo yli 20 vuotta sitten. Suurten kissaeläinten turkin allergeeni muistuttaa kissan tärkeintä allergeenia, ja tutkijat totesivat, että kissa-allergiassa toimivat vasta-aineet tunnistavat myös suurten kissaeläinten allergeeniset proteiinit.

Koska leijonia ja tiikereitä ei eläintarhassa kuitenkaan pääse silittelemään ja lähikontakteissa on yleensä välissä lasiseinä, allergikko tuskin saa kovin hankalia oireita. Eläinallergikon kannattaa silti varata eläintarhakäynnille allergialääkkeet mukaan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2013

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Vastaaja:


Timo Vanto


Allergia- ja astmaliiton asiantuntijalääkäri

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Prossimo Treno
Seuraa 
Viestejä1471

Vastaaja on oikeassa. Koehenkilölle tulee syödyksi joutumisesta niin pahoja oireita, etteivät allergiset reaktiot ole enää havaittavissa. Kissakin söisi ihmisen mielellään. Joskus jopa hampaillaan.

TOIJALA. Katse josta huomaa toisen olevan aivan liian päissään, jotta hän ymmärtäisi mitään mitä hänelle on sanottu viimeisen 20 min. aikana. "Junassa yritin puhua hänelle, mutta hän oli jo toijalassa." — Antti Hyry (Kokkilan kakkakääpiö, Hömpönkeinaa, Hirvi Akuniemi, Artsiitti Höti Pörtsiitti, Iina Viinatossu).

Sisältö jatkuu mainoksen alla