Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2009


Absoluuttinen nollapiste on –273,15 celsiusastetta, eikä mitään elollista ole tiettävästi pidetty näin kylmässä.

Lepotilassa olevia karhukaisia sen sijaan on pidetty –272 celsiuksessa, jossa ne ovat säilyneet muutamia minuutteja. Kahdensadan pakkasasteen lämpötilaa ne kestävät jopa useita viikkoja. Hiljattain karhukaisia lähetettiin myös avaruuteen, missä lämpötila on lähellä absoluuttista nollapistettä, ja niistä yli 60 prosenttia selvisi matkasta.

Limakalvoilla elävä yleinen bakteeri Streptococcus mitis on Nasan mukaan selviytynyt peräti kolme vuotta avaruudessa lähellä absoluuttista nollapistettä. Bakteeria löydettiin kamerasta, joka oli kiinnitetty Surveyor 3 -kuuautoon. Teorian mukaan bakteeri tarttui kameraan Maassa ihmisen kädestä ja selviytyi Kuussa lepotilassa kolme vuotta.

Fyysikko Henri Becquerel raportoi 1950-luvulla lepotilassa olevien rataseläinten kestävän lähellä absoluuttista nollapistettä olevia lämpötiloja, mutta näitä tutkimuksia ei ole tiettävästi toistettu.

Vastaaja:


Juha Merilä


akatemiaprofessori


Helsingin yliopisto, Bio- ja ympäristötieteiden laitos

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pmk
Seuraa 
Viestejä1855

Kaukana ulkoavaruudessa lämpötila ei juurikaan voi pudota alle -270 C asteen johtuen 3 K taustasäteilystä.

Kaikki mainitut näytteet ovat enemmän tai vähemmän maan lähiavaruudessa, jossa lämpöä tuottaa aurinko (6000 C), maapallo (+15 C) ja kuun tapauksessa kuunpintaan varastoitunut lämpö.

Matalalla kiertoradalla näyte on tunnin ajan joko auringonpaisteessa tai maapallon lämpösäteilyn vaikutuksen alainen, riippuen kummalla puolella alusta näyte on. Toisen tunnin aikana alus on maan varjossa, jolloin siihen vaikuttaa maan lämpösäteily tai sitten ainoastaan 3 K taustasäteily.

Kuun kahden viikon yön aikana kuun maahan näkyvällä puolella (jonne kaikki luotaimet ja kuulennot ovat laskeutuneet) vaikutta pieneltä osin maan lämpösäteily, mutta ennen kaikkea päivän aikana kuuperään varastoitunut lämpöenergia, jolloin edes yön aikana lämpötila laske  lähellekkään absoluuttista nollapistettä.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla