Pitkään on ollut olemassa uskomus, että kalat eivät syö talvella.

Silti kuhat uivat jäänalusverkkoihin, ahvenet käyvät kiinni pilkissä olevaan kärpäsentoukkaan ja hauki nappaa iskukoukussa odottelevaan ruutanaan. Kalat syövät talvellakin, mutta vähemmän kuin lämpimään vuoden aikaan. Talvinen hiljaiselo kalan ruoansulatuskanavassa johtuu vaihtolämpöisyydestä. Kylmässä vedessä kaikki elintoiminnot,
niin kasvu, liikkuminen kuin aineenvaihdunta, hidastuvat.

Kutu-aika ei ole hyvää kalastusaikaa vapakalastajalle, mutta ennen kutua ja etenkin sen jälkeen kalat ovat nälkäisiä. Syitä on kaksi: lisääntymistoiminnot kuluttavat paljon ener¬giaa, ja kutuaikana kaloilla ei ole aikaa syödä. Hyvä esimerkki ovat hauet, joita saa kutualueilta virvelillä alkuväästä eli sen jälkeen, kun maiti- ja mätipussit ovat tyhjentyneet rantavesiin. Toisaalta kalojen kertyminen kutualueelle on ikiaikainen hetki pyydyskalastajalle. Kutupaikat tiedetään hyvin, ja kaloja on pienellä alueella tiheämmin kuin koskaan muulloin.


Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2007

Vastaaja:


Antti Koli


vapaa toimittaja


Helsinki