Maito on nisäkkään ravintoa, jota aikuiset eläimet eivät yleensä kykene täysin sulattamaan – eivät myöskään useimmat maailman aikuisista ihmisistä.

Kyky käyttää hyväksi maitosokeria alkoi ilmeisesti säilyä osalla ihmisiä samoihin aikoihin, kun ryhdyttiin pitämään karjaa. Maito oli hyvä ravinnonlisä niille, jotka pystyivät sitä juomaan.
Hapanmaitovalmisteista ja kypsytetyistä juustoista maitosokeri on suurelta osin hajonnut, joten niitä pystyvät syömään nekin, joille maitosokeri ei sovi.

Maito on hyvä kalsiumin lähde. Maitoa juomattomissa kulttuureissa ei kuitenkaan välttämättä eletä kalsiumin puutteessa. Esimerkiksi juustoja syödään melkein kaikkialla, ja kaakkoisaasialaiset saavat kalsiumia kastikkeesta, johon käytetään pieniä kaloja ruotoineen. Ihmiselimistö voi myös sopeutua erilaisiin kalsiumin määriin: jotkut tarvitsevat lähes gramman vuorokaudessa, toiset selviävät puolella tästä.

Kalsiumia saa kasveistakin, ja kasvikunta lienee ihmiskunnan alkuperäinen kalsiumin lähde. Kasvien kalsium imeytyy kuitenkin huonommin kuin esimerkiksi maidon ja vaatii riittävästi imeytyäkseen D-vitamiinia.

Tropiikissa eläneelle alkuihmiselle kalsiumin imeytyminen ei ollut ongelma, sillä iho valmistaa D-vitamiinia auringon ultraviolettisäteilyn ansiosta. Suomen oloissa on kuitenkin huolehdittava D-vitamiinin saannistaan, mikäli haluaa pärjätä pelkästään kasveista saatavalla kalsiumilla. Auringon ohella hyviä D-vitamiinin lähteitä ovat margariini, kala ja kananmuna.

Julkaistu Tiede 2000-lehdessä 5/1996

Vastaaja:


Leena Räsänen


ravitsemustieteen apulaisprofessori


Helsingin yliopisto

Kurkö
Seuraa 
Viestejä178
Liittynyt16.10.2013

Tarvitseeko aikuinen maitoa?

Itselläni taitaa olla lievä laktoosi-intoleranssi. Vatsa paisuu ja turpoaa kaksinkertaiseksi pelkästä puolittaisesta lasista. Sen jälkeen on armottomat pieru oireet. Joten en nauti maitoa kuin homejuuston ja kerman muodossa. On naurettavaa kun sanotaan, että ihmisen tarvitsee juoda kolme lasia maitoa päivässä. Se vain tuntuu kovin oudolta kun ottaa huomioon etteivät kaikki ihmiset voi juoda maitoa. Mitä heille sitten tapahtuu? Osteoporoosi? Ehei. Maitoa mainostetaan luun hyvinvoinniksi vain...
Lue kommentti

''Mikään ei ole niin varmaa, kuin epävarmaa.''

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018