Ruoan lämpötila ei vaikuta olennaisesti ravitsemukseen.

Ihminen pystyy hyödyntämään yhtä hyvin niin kylmän ruoan kuin kuumankin ruoan ravintoaineet. Ruoan lämpö ei luo elimistöön merkittävästi lisäenergiaa, eikä lämpö juuri varastoidu elimistöön. Sen sijaan ruoan – kuuman tai kylmän – sisältämä energia tuottaa lämpöä.

Aterian lämmittämistä puoltavat muut syyt. Kuumennus tekee ruoasta maittavampaa ja se korostaa monia makuja. Esimerkiksi rasva liukenee paremmin lämpimään ruokaan. Kuumennus vaikuttaa välillisesti myös ravinnon monipuolisuuteen, koska lämpimät ateriat ovat yleensä tavallista täysipainoisempia. Välipalat ja pikaruoka nautitaan sen sijaan usein kylmänä.

Julkaistu Tiede 2000-lehdessä 7/1997

Vastaaja:


Antti Aro


tutkimusprofessori


Kansanterveyslaitos

salai
Seuraa 
Viestejä7374
Liittynyt17.3.2005

Tarvitseeko ihminen lämmintä ruokaa?

Puuhevonen 10.08.2014 klo 02:09 toi ketjun keskustelu on nyt saivartelua. ei lämpimällä ruualla tarkoiteta lämpimänä nautittua ruokaa, vaan sillä tarkoitetaan kypsennettyä ruokaa. Mene saivartelemaan niistä Teslan akuista ja tuulimyllyistä. Tämän keskustelun aloituksessa kyllä puhuttiin nimenomaan lämpimänä nautitusta ruoasta (verrattuna kylmänä nautittuun ): Ruoan lämpötila ei vaikuta olennaisesti ravitsemukseen. Kypsennettyä ruokaa on esimerkiksi näkkileivän palanen, joka sinun määritelmäsi...
Lue kommentti

Mitä tahansa edellä esitetyistä väitteistä saa epäillä ja ne voidaan muuttaa toisiksi ilman erillistä ilmoitusta. Kirjoittaja pyrkii kuitenkin toimimaan rehellisesti ja noudattamaan voimassa olevia lakeja.

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018