Kirjakielemme on tuntenut sanan Agricolasta alkaen. Samoilta ajoilta on Olaus Magnuksen kartta, jossa kulmakuntamme sai ensimmäisen kerran tunnistettavan muotonsa. Kuva: Wikimedia Commons
Kirjakielemme on tuntenut sanan Agricolasta alkaen. Samoilta ajoilta on Olaus Magnuksen kartta, jossa kulmakuntamme sai ensimmäisen kerran tunnistettavan muotonsa. Kuva: Wikimedia Commons

Suomi-sanan alkuperä on epäselvä.

Sitä on aikojen kuluessa selitetty monella tavalla.

Vanhoissa, esitieteellisissä selityksissä sitä on yritetty johtaa kielen omaperäisistä aineksista, esimerkiksi sanoista suo, suomu tai suoda. Myös suomia-verbiä on pidetty lähtökohtana, koska suomalaiset ovat tunnetusti olleet aina kovia tappelemaan.

Uusimpien tieteellisten selitysten mukaan sanan vartalo on lainaperäinen, mutta tässäkin tapauksessa lainalähteitä on esitetty useita.

Yhden selityslinjan mukaan suomi juontuisi tavalla tai toisella samasta maata merkitsevästä kantabaltin sanasta *zemē kuin heimon nimi hämäläinen.

Toisen selityksen mukaan suomi olisi alkuaan ihmistä merkitsevä indoeurooppalainen lainasana, jolloin se olisi samaa juurta kuin liettuan žmuõ ja latinan homo.

Mikään annetuista selityksistä ei ole saanut tutkijoiden yksimielistä kannatusta, joten keskustelu sanan alkuperästä jatkuu edelleen.

Suomi-sana on vähintään pari tuhatta vuotta vanha siitä päätellen, että sillä on vastineita laajalti itämerensuomalaisella kielialueella.

Suomen kirjakielessä suomi on esiintynyt Agricolasta alkaen. Jo tätä ennen sana on mainittu Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa 1323 alkuosana paikannimessä Somewesi eli Suomenvesi. Tämä on tarkoittanut Viipurinlahden perukassa sijaitsevaa Suomenvedenpohjaa.

Vanhimmassa kirjallisuudessa Suomi on tarkoittanut usein vain Varsinais-Suomea, ei siis koko maata. Varsinais-Suomi on Paavo Tikkasen uudissana vuodelta 1846.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,
suomen kielen professori, Turun yliopisto

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2011

Perinteiset tekniikat tuskin toimivat.

Tiettävästi kukaan ei ole vielä harrastanut seksiä avaruuden painottomuudessa – tai ainakaan kukaan ei ole tunnustanut.

Useimmat perinteiset tekniikat taitavat olla aika hankalia toteuttaa Newtonin lakien tehdessä tehtävänsä: kun työntää, työnnetty työntää takaisin yhtä suurella mutta vastakkaissuuntaisella voimalla.

Sitkeän huhun mukaan Nasa olisi aikoinaan testannut avaruusseksiä tieteellisesti – julkisuuteen vuodettu tutkimusraporttikin löytyy ne tistä.

Alustavien tutkimusten ja tietokonemallinnusten jälkeen avaruudessa kokeiltavaksi oli valittu kymmenen asentoa. Ilman apuvälineitä oli erittäin hankala selvitä, koska ”loppuvaiheessa jompikumpi testaajista tuli helposti irrottaneeksi otteensa kumppanistaan”.

Raportti suositteleekin remmikiinnitystä tai muunneltua makuupussia painottoman seksin apuvälineeksi.

Kyseessä on kuitenkin pelkkä kaupunkilegenda, joka lienee saanut alkunsa siitä, että sukkulalennolla STS-47 oli mukana aviopari, astronautit Mark Lee ja Jan Davis.

Totta sen sijaan on, että muuan yhdysvaltalainen pyhäkoulunopettaja on patentoinut painottomassa tilassa käytettävän seksihaarniskan.

Vastaajana Esko Valtaoja,

avaruustähtitieteen emeritusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018

Ei edes pölyhiukkasen vertaa.

Pieniä määriä ilmaisevat kuvailusanat ovat suosittuja muodoltaan kielteisissä, olemattomuutta tähdentävissä sanontatavoissa: ei hitustakaan, ei hiventäkään, ei hiukkaakaan, ei himpun vertaa.

Pöly on pienistä, keveistä hiukkasista koostuvaa ainetta ja pöläys siitäkin vain kevyt tuulahdus. Sanan ilmaisuvoimaa on murteissa ja arkipuheessa tehostettu lisäämällä pöläyksen eteen sopivasti sointuvia määritteitä: ei höykäsen pöläystä, ei pöyhösen pöläystä, ei pöykösen pölähtävää, ei pyhäsen pölähtävää.

Kaikkien perusmerkitys on sama: ei yhtään mitään.

Määritteen ei tarvitse välttämättä merkitä mitään täsmällistä, mutta höykä sopii yhteyteen erityisen hyvin, sillä kansankielessä se tunnetaan ilmassa leijuvan sumun tai kaasun merkityksessä. Höykänen selittyy sen johdokseksi.

Hölkäsen pöläys on yleisemmin tunnetun höykäsen pöläyksen muunnelma. Usein yhdessä esiintyvät sanat voivat vaikuttaa toistensa muotoon, mikä näkyy esimerkiksi lukusanaluetteloista. Höykäsen muuttumista hölkäseksi on äänteellisesti voinut vauhdittaa myös kaikille tuttu hölynpöly, jossa alkuosa on samaa juurta kuin verbeissä hölistä ja hölöttää.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018