Kansanperinne on täynnä kuunvaiheisiin liittyviä uskomuksia.

Esimerkiksi puut olisi kaadettava oikeaan aikaan, jotta ne kuivuisivat halkeamatta. Oikean kaatohetken sanotaan myös estävän vesojen synnyn, lehtien irtoamisen ja joulukuusen karisemisen.

Maan, Kuun ja Auringon keskinäisen aseman vaihtelu vaikuttaa maan vetovoimaan. Muutos on kuitenkin häviävän pieni: maan normaali vetovoima on noin 978 gallia, Kuun ja Auringon vaikutus siihen on voimakkaimmillaan 280 mikrogallia eli gallin miljoonasosaa. Maan vetovoima heilahtaa kuun vaiheiden mukaan siis vähemmän kuin yhden miljoonasosan. Näin pienen vaihtelun ei voi kuvitella vaikuttavan puiden ominaisuuksiin tai elintoimintoihin. Äskettäin kuitenkin keskieurooppalainen tutkijaryhmä kertoi arvostetussa Nature-lehdessä (vol.392:665-666,1998) havainneensa puiden rungon läpimitan elävän kuun vaiheiden mukaan. Nyt vain odotetaan, pystyvätkö muut tutkijat toistamaan yllättävän havainnon ja kukistaako kansanviisaus tiedemiesten sitkeän vastarinnan.

Julkaistu Tiede 2000 -lehdessä 5/1999

Vastaaja:


Seppo Vuokko


kasvitieteilijä, toimittaja

Volitans
Seuraa 
Viestejä10670
Liittynyt16.3.2005

Vaikuttaako kuunkierto puiden kasvuun?

No nykyään on googlekin, että jos toinen antaa vinkin niin sen perusteella voi itsekin vaikka etsiä enemmän. No tässä yksi nopeasti löytyny aiheeseen liittyvä: http://www.ibmcp.upv.es/BlazquezAlabadiLab/Home.html/Publications_files/Alabadi-09%28PMB%29.pdf Lainaus: In summary, with the physiological and molecular evi- dence available at this point, it seems reasonable to propose that both the plasticity and the robustness of growth responses in plants are based on the framework provided by...
Lue kommentti

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018