Kompassineulan magnetoituminen voi muuttua, jos neula viedään voimakkaaseen magneettikenttään, esimerkiksi magnetoituneen rautaesineen lähelle.

Kompassineula ei kuitenkaan ”väsy”, sillä altistumisen kesto ei tässä ole ratkaiseva. Neula menettää magnetoitumisensa eli se demagnetoituu osittain tai kokonaan heti, jos vieressä olevan rautaesineen magneettikenttä on riittävän voimakas.

Neulan osittaiseen demagnetointiin (noin 10 % pienennys) riittää magneettivuo, jonka tiheys on 1 000 mikroteslaa. Kokonaan neula demagnetoituu vasta noin 10 000 mikroteslan vuossa. Tätä suurempi demagnetointivuo magnetisoi neulan uudelleen, mutta silloin neulan pohjois- ja eteläpää vaihtavat paikkaa.
Maan magneettikenttä on vain noin 50 mikroteslaa, joten kompassi on hyvin herkkä magneettisten materiaalien häiriökentille, vaikka ne eivät riittäisi demagnetoimaan neulaa. Paras lääke häiriöitä ja demagnetoitumista vastaan on etäisyys, sillä magneettikentän voimakkuus pienenee etäisyyden kasvaessa hyvin nopeasti: kun magneettisen esineen ja neulan etäisyys kasvaa viisinkertaiseksi, häiriökenttä heikkenee alle sadasosaan aiemmasta.

Kymmenen prosentin demagnetoituminen ei vielä tee kompassista käyttökelvotonta, mutta jos magneettinen esine tuodaan hetkeksikään vielä lähemmäksi neulaa, neulan magnetoituminen saattaa pienentyä niin paljon, ettei neula enää jaksa kääntyä Maan magneettikentän suuntaiseksi. Kompassi voidaan kuitenkin korjata yksinkertaisesti magnetoimalla se kestomagneetilla jälleen alkuperäiseen pohjois–eteläsuuntaan.

Julkaistu Tiede 2000-lehdessä 6/2000

Vastaaja:


Eero Punkka


tekniikan tohtori, tuotekehityspäällikkö


Suunto Oy

syytinki
Seuraa 
Viestejä9109
Liittynyt18.8.2008

Väsyykö kompassi rautaesineen vieressä?

Mitenkäs toimivat nuo kännyköiden kampassit. Onko siellä joku magneetti aihetta hoitamassa? Tuli mieleen kun yritin pistää kännykkääni (android) kompassin. Oli ihan nätti, mutta en tykännyt suunnista. Kännykällä oli kotelo, jossa magneettiläppä sulkimena. Aivan kuin olisi napottanut sen läpän suuntaan. Otin kotelon pois ja pohjoinen vaihtoi paikkaa. Vertasin vanhanaikaisen kompassin suuntaan ja otin kompassiohjelman pois. Uskon mieluummin vanhan käsikompassin suunnan. Ehkä olin vain huono, enkä...
Lue kommentti
jeremia2
Seuraa 
Viestejä1073
Liittynyt2.3.2009

Väsyykö kompassi rautaesineen vieressä?

Ulkopuolinen voimakas magneetti ei ilmeisesti vähennä neulan magneettisuutta jos neula pääsee kääntymään vapaasti? Voimakas vaihtovirtakenttä (moottorin / muuntajan tms.) poistaa neulan magneettisuuden? Sanokaas kuinka voimakas magneetti tarvitaan edesmennee HD-korpun tietojen hävittämiseen? Siitä varoiteltiin (disketin tietojen häviämimen) kovaäänisten tms. mageettien läheisyydessä. Olen kokeillut hävittää HD-korpulla olevaa tietoa erilaisilla kesto- ja vaihtovirtamagneeteilla ja asiasta tuli...
Lue kommentti

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018