On mahdotonta ennustaa, milloin eurosta tulee kaikille suomalaisille automaattinen ajatteluvaluutta.

Tilannetta ei oikein voi verrata edes vuoden 1963 rahanuudistukseen, jolloin seteleissä ja kolikoissa markkojen nimellisarvo vähennettiin sadasosaansa, eli vanhaa markkaa vastasi uusissa rahoissa penni. Valuutan nimi pysyi kuitenkin samana, ja kahden nollan poistaminen markkahinnoista oli varmaankin helpompi hahmottaa kuin markan ja euron arvon kuusinkertainen ero.

Voidaan kuitenkin pohtia euron omaksumisprosessin hitauden syitä, joita on monia:

- Kuluttajien käyttäytyminen on rationaalista: he haluavat välttää turhia ponnistuksia. He eivät ryhtyneet opettelemaan uusia hintoja vaan antavat oppimisen tapahtua itsestään. Kaikkien mielestä hintoja ei edes tarvitse hallita, koska niillä ei ole merkitystä päivittäisissä valinnoissa.

- Myös muuntokertoimen helppous voi olla syynä siihen, että eurohinnat kääntyvät edelleen helposti markoiksi. Kääntämisen on todettu hidastavan oppimista.

- Tärkeät hankinnat ja isot summat mielletään markkojen kautta vuosia, jopa vuosikymmeniä eteenpäin, koska näin halutaan välttää päätöksiin liittyviä taloudellisia riskejä.

- Yksilölliset erot johtuvat muun muassa iästä. Nuoret ovat oppineet euroajattelun vanhempia ikäryhmiä nopeammin, koska he eivät ole tottuneet vanhaan rahaan kuten vanhempansa.

- Rahaan liittyvillä tunteillakin on merkitystä. Jos sitoutuneisuus vanhaan rahaan pysyy voimakkaana, markka voi olla ajatteluvaluutta vielä vuosia.


Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2004

Vastaaja:


Liisa Peura-Kapanen


tutkija


Kuluttajatutkimuskeskus, Helsinki

Perinteiset tekniikat tuskin toimivat.

Tiettävästi kukaan ei ole vielä harrastanut seksiä avaruuden painottomuudessa – tai ainakaan kukaan ei ole tunnustanut.

Useimmat perinteiset tekniikat taitavat olla aika hankalia toteuttaa Newtonin lakien tehdessä tehtävänsä: kun työntää, työnnetty työntää takaisin yhtä suurella mutta vastakkaissuuntaisella voimalla.

Sitkeän huhun mukaan Nasa olisi aikoinaan testannut avaruusseksiä tieteellisesti – julkisuuteen vuodettu tutkimusraporttikin löytyy ne tistä.

Alustavien tutkimusten ja tietokonemallinnusten jälkeen avaruudessa kokeiltavaksi oli valittu kymmenen asentoa. Ilman apuvälineitä oli erittäin hankala selvitä, koska ”loppuvaiheessa jompikumpi testaajista tuli helposti irrottaneeksi otteensa kumppanistaan”.

Raportti suositteleekin remmikiinnitystä tai muunneltua makuupussia painottoman seksin apuvälineeksi.

Kyseessä on kuitenkin pelkkä kaupunkilegenda, joka lienee saanut alkunsa siitä, että sukkulalennolla STS-47 oli mukana aviopari, astronautit Mark Lee ja Jan Davis.

Totta sen sijaan on, että muuan yhdysvaltalainen pyhäkoulunopettaja on patentoinut painottomassa tilassa käytettävän seksihaarniskan.

Vastaajana Esko Valtaoja,

avaruustähtitieteen emeritusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018

Ei edes pölyhiukkasen vertaa.

Pieniä määriä ilmaisevat kuvailusanat ovat suosittuja muodoltaan kielteisissä, olemattomuutta tähdentävissä sanontatavoissa: ei hitustakaan, ei hiventäkään, ei hiukkaakaan, ei himpun vertaa.

Pöly on pienistä, keveistä hiukkasista koostuvaa ainetta ja pöläys siitäkin vain kevyt tuulahdus. Sanan ilmaisuvoimaa on murteissa ja arkipuheessa tehostettu lisäämällä pöläyksen eteen sopivasti sointuvia määritteitä: ei höykäsen pöläystä, ei pöyhösen pöläystä, ei pöykösen pölähtävää, ei pyhäsen pölähtävää.

Kaikkien perusmerkitys on sama: ei yhtään mitään.

Määritteen ei tarvitse välttämättä merkitä mitään täsmällistä, mutta höykä sopii yhteyteen erityisen hyvin, sillä kansankielessä se tunnetaan ilmassa leijuvan sumun tai kaasun merkityksessä. Höykänen selittyy sen johdokseksi.

Hölkäsen pöläys on yleisemmin tunnetun höykäsen pöläyksen muunnelma. Usein yhdessä esiintyvät sanat voivat vaikuttaa toistensa muotoon, mikä näkyy esimerkiksi lukusanaluetteloista. Höykäsen muuttumista hölkäseksi on äänteellisesti voinut vauhdittaa myös kaikille tuttu hölynpöly, jossa alkuosa on samaa juurta kuin verbeissä hölistä ja hölöttää.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018