Perimäaineksen hiiliyhdisteet eivät paljon erehdy. Kuva: Shutterstock
Perimäaineksen hiiliyhdisteet eivät paljon erehdy. Kuva: Shutterstock

Voi, ja tulevaisuudessa vielä entistä tarkemmin.

Ikä on käsitteenä monivivahteinen. Jokaisella ihmisellä on kronologinen, biologinen, fysiologinen, psykologinen, sosiaalinen ja subjektiivinen ikä, jotka voivat olla erilaiset ja joita voidaan arvioida tai mitata eri tavoin ja erilaisella tarkkuudella.

Dna-tutkimukset ovat uusi tulevaisuuden työkalu kronologisen eli kalenteri-iän arviointiin. Niillä voidaan arvioida muutoksia lähetti-rna:n ja T-solujen dna:n pitoisuuksissa, telomeerien pituudessa ja dna:n metylaatiossa.

Metyloitumisella tarkoitetaan metyyliryhmiksi nimitettyjen hiiliyhdisteiden tarttumista dna:han. Vahvasti metyloitunut geeni on yleensä sammuksissa, mutta metyyliryhmiä voi myöhemmin irrota dna:sta, jolloin geeni käynnistyy.

Metylaatiomuutokset vaikuttavat nykynäkemyksen mukaan lupaavimmalta menetelmältä iän määritykseen. Yksilön dna-metylaatiopatteriston virhepoikkeama kalenteri-iästä vaihtelee ikäryhmittäin, mutta on keskimäärin noin +/- 4–5 vuotta.

Perinteisesti ikäarvioita tekevät esimerkiksi lastenlääkärit potilaan hoidon tai kehityksen seurantaa varten. Ikä arvioidaan usein luusto- tai hammaskartan, pituuskäyrien ja muiden kehitysmuutosten, kuten karvoituksen ja äänenmuutoksen, perusteella.

Oikeuslääketieteessä ikä arvioidaan yleensä viranomaisen pyynnöstä, kun halutaan selvittää lapsen kouluikä, aikuisuus ja siihen liittyvät vastuut ja seuraamukset.

Vastaajana Antti Sajantila, geneettisen oikeuslääketieteen professori, Helsingin yliopisto

Julkaistu Tiede-lehdessä 11/2016

Juuriyhteydet pitävät hengissä pitkään. Kuva: Shutterstock

Vanhimmat ovat olleet lähes satavuotiaita.

Kanto voi elää omilla varastoravinteillaan ja -hiilihydraateillaan pari vuotta, mutta ne kannot, joilla on juuriyhteyksiä eläviin puihin, saattavat säilyä elossa vuosikymmeniä. Juuriyhteyksiä on löydetty yli 150 puulajilta, muun muassa männyltä, kuuselta ja koivulta. Eniten niitä syntyy tiheässä kasvaville puille.

Kannon elossaolo havaitaan helpoimmin paksuuskasvusta, mikä havupuilla näkyy uusien vuosirenkaiden muodostumisena. Kantojen paksuuskasvusta on runsaasti tutkimuksia yli sadan vuoden ajalta pääosin Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta.

Suomessa professori Paavo Yli-Vakkuri havaitsi 1940–1950-luvulla, että kaadettujen mäntyjen kannoista joka kymmenes oli jäänyt eloon. Hänen tuloksensa viittasivat siihen, että kanto voi juuriyhteyksillä säilyä elossa yhtä kauan kuin sen isäntäpuukin eli vuosikymmeniä.

Yli-Vakkuri havaitsi myös, että vesi voi kulkeutua kaadettujen puiden juuristoista niiden kanssa juuriyhteydessä oleviin eläviin puihin.

Keski-Euroopasta Juravuoristosta on raportoitu vuonna 1743 kaadetun hopeakuusen kannon olleen elossa vielä vuonna 1836. Kannossa oli 92 vuosirengasta, jotka olivat syntyneet hakkuun jälkeen. Kannon vanha keskiosa hakkuuta edeltäneeltä ajalta oli kokonaan kadonnut.

Vastaajana Heljä-Sisko Helmisaari,

metsämaatieteen professori, Helsingin yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2017

Joillakin virtsaamistarve syntyy jo 2,5 desilitrasta.

Aikuisen ihmisen virtsarakkoon mahtuu melko helposti noin neljä desilitraa virtsaa. Viimeistään silloin tekee mieli tyhjentää rakko. Jos tässä vaiheessa jää pidättelemään, tulee melko pian niin tukala olo, että haluaa vessaan ja kiireesti.

Virtsaamistarve on kuitenkin yksilöllinen. Joillakin pissahätä syntyy jo 2,5 desilitrasta.

Virtsan määrä vaihtelee juodun nestemäärän mukaan. Keskimäärin nautimme nesteitä sen verran, että pissaamme päivässä vähintään litran, usein enemmänkin. Pissakäyntejä kertyy siten vähintään kolme päivässä, mutta monesti useampia.

Jos pissaamista lykkää, virtsarakko venyy yli, ja se tuntuu kipuna. Kukaan ei kykenekään pidättämän pissaamista niin pitkään, että siitä olisi elimellistä haittaa.

Joissakin sairauksissa virtsarakon tyhjeneminen häiriintyy, ja silloin rakkoon voi toistuvasti kertyä liikaa virtsaa. Jos tilaa ei hoideta ajoissa, seuraukset ovat huonot. Rakon ylipaine välittyy virtsanjohtimia munuaisiin, jotka vaurioituvat nopeasti.

Vastaajana Pertti Mustajoki,

professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2017