Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Kyllä voi.

Jos estetään liiallinen laiduntaminen ja tuhoisat maastopalot, täysin aavikoituneelta näyttävä alue voi uudistua ennalleen. Kasvu lähtee kannoista ja maassa vuosikymmeniäkin säilyvistä siemenistä. Kun puut ja pensaat on saatu takaisin, niiden välissä voi taas kasvattaa ruokakasveja ja laiduntaa karjaa.

Mikäli aavikoituminen on jatkunut niin pitkälle, etteivät kasvit enää omin päin uudistu, niitä voi kylvää tai istuttaa. Ainoa rajoite on sademäärä. Jos keskimäärin sataa alle 100 millimetriä vuodessa, alue pysyy aavikkona tai puoliaavikkona. Tähänkin löytyy poikkeus: Perun rannikolla sataa alle 50 millimetriä, mutta siellä kasvavat rehevät pensaikot saavat vetensä jatkuvista sumuista.

Maaperän laadulla ei ole yhtä suurta merkitystä. Kasvit pystyvät juurtumaan lähes millaiseen maaperään tahansa. Jopa melkein paljaaseen kivikkoon on Etiopiassa saatu uusi maakerros takaisin noin kymmenessä vuodessa istuttamalla sopivia puita ja pensaita. Hyvin suolaiseen maahan kuitenkin vain harvat kasvit ovat sopeutuneet, ja suolan kerrostuminen maan pintaosiin on yleinen ongelma varsinkin huonosti suunnitelluilla keinokastelualueilla.

Tähänkin löytyy apu, kun istutetaan puita, jotka käyttävät mahdollisimman paljon vettä, esimerkiksi eukalyptuksia. Ne pitävät pohjaveden pintaa alhaalla ja siksi edistävät suolan siirtymistä syvemmälle.

Vastaajana Olavi Luukkanen, kehitysmaiden metsänhoidon emeritusprofessori,
Viikin tropiikki-instituutti Vitri, Helsingin yliopisto

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2015

Peippo on munallaan mitattuna Suomen kiivi. Kuva: Getty Images

Vatsanseutu pullistuu hitusen vain muninnan lopussa.

Selitys piilee ruumiinrakenteessa. Se, mikä näyttää linnun vatsalta, on itse asiassa enimmäkseen rintakehää, jonka lihasten alla on kova ja leveä rintalasta. Pehmeää ”vatsaa” linnuilla on vain pieni alue pyrstön ja jalkojen välissä.

Rintakehä voi toki liikkua ulommaksi, kun sisäelimet sitä työntävät, mutta koska se on panssarimainen, siihen ei synny pullistumaa.

Munarauhasessa syntyy vain ruskuainen, ja niitä irtoaa munanjohtimeen yksi kerrallaan. Valkuainen ja kuori syntyvät munanjohtimen loppupäässä hyvin nopeasti, eikä lintu ”kanna” niitä vatsassaan.

Kun muna on juuri tulossa, vatsanseutu voi periaatteessa hieman paisua, mutta sitä ei näe, koska silloin linnut istuvat visusti pesissään. Tämä vaihe kestää vain muutamia tunteja.

Ääriesimerkki lienee kiivi, jolla on kokoon suhteutettuna suurin muna. Kiivi ei näytä olevan ”raskaana”, vaikka muna on valtava, mutta varmasti sen peräpää pullistuu muninnan aikana.

Vastaajana Esa Hohtola,

eläinfysiologian emeritusprofessori, Oulun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2018

Kuumin valkea loimuaa valkeana. Kuva: Getty Images

Värin määräävät liekin lämpötila ja säteilyn aallonpituus.

Tulella tarkoitetaan yleensä liekkiä, joka syntyy aineen palamisessa. Palaminen on kemiallinen reaktio, jossa palava aine reagoi hapen kanssa.

Kun reaktio on riittävän nopea, syntyvä lämpö ei siirry heti ympäristöön vaan nostaa palavan aineen lämpötilaa. Tämä näkyy hehkumisena tai liekkinä.

Esimerkiksi nuotiossa palamisreaktio tapahtuu liekin ulkoreunalla, ja siinä syntyy nokea. Noki taas lähettää niin kutsuttua mustan kappaleen säteilyä.

Mustan kappaleen säteilyssä kappaleen lämpötila määrää, millä aallonpituudella säteily on voimakkainta. Tätä aallonpituutta vastaa näkyvän valon aallonpituusalueella aina jokin väri.

Korkein lämpötila ja matalin aallonpituus vastaavat violettia, sitten tulevat järjestyksessä sininen, vihreä, keltainen, oranssi ja punainen.

Nuotion liekin kuumimmassa kohdassa valon aallonpituuksien voima on niin suuri, että ihmissilmä näkee sen värien yhdistelmänä eli valkoisena värinä.

Viileämmät kohdat silmä näkee niin, että väri vastaa paremmin lämpötilaa. Keltainen ja oranssi kertovat noin 1 200:n ja punainen noin 700 asteen lämpötilasta.

Mustan kappaleen säteily ei kuitenkaan selitä kaikkea tulen väreistä.

Esimerkiksi sinisessä liekissä ei ole nokea, vaan liekin väri johtuu siitä, että kaasumolekyylien viritystila purkautuu ja lähettää säteilyä. Sen aallonpituus on lähellä sinistä väriä.

Vastaajana Jorma Jokiniemi,

pien- ja nanohiukkastekniikan professori, Itä-Suomen yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2018