Ei ainakaan niin kuin me ihmiset asian miellämme.

Tilapäisesti niiden paino saattaa kuitenkin vaihdella.

Eniten ylensyöminen on kiinnostanut verenimijöiden tutkijoita. Hyttyset ja verta imevät kärpäset, kuten pistokärpänen, voivat ainakin kaksinkertaistaa painonsa ja tilavuutensa veriaterian kuluessa. Punkit tunnetusti pulskistuvat monta kertaa perustilavuuttaan suuremmaksi, ja lutikan paino voi kasvaa 150–200 prosenttia.

Perhosten ja muiden kiinteää ruokaa syövien hyönteisten paino määräytyy lajin ja toukan ruokailun perusteella. Jos ravintokasvin lehtiä on saatavilla, tuloksena on normaalikokoinen yksilö. Ei ole tiedossa, että ne söisivät "liikaa". Jos jostain syystä ravintoa on saatavilla liian vähän, paino voi jäädä tavallista pienemmäksi, mutta tässäkin raja tulee vastaan. Jossain vaiheessa kehitys pysähtyy jo toukkana.

Vastaaja:


Seppo Turunen


professori, eläinfysiologian dosentti


Helsinki

Neutroni
Seuraa 
Viestejä28253
Liittynyt16.3.2005

Voiko hyönteinen lihoa?

Talvehtivat ja vaeltavat hyönteiset keräävät ruumiiseensa ruskeaa rasvaa. En tiedä mistä johtuu, mutta ainakin perhosten paino vaihtelee reippaasti. Punnitsin elokuussa muutamia amiraaleja ja vaihteluväli oli iso, noin 0.25 - 0.45 g, Näennäisesti yksilöt olivat suunnilleen saman kokoisia. Pikainen arvaus on, että kevyemmät ovat nuorempia ja niillä on rasvavarastojen kerääminen kesken. Amiraalit vaeltavat syksyllä etelään.
Lue kommentti

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018