Kivun kokemista ja siihen liittyvien reak-tioiden hallintaa voi fysiologian rajoissa koulia, koska aivojen kipukeskus on yhteydessä sellaisiin aivoalueisiin, joiden reaktioihin voi vaikuttaa.



Kipukynnyksellä tarkoitetaan sitä kynnysarvoa kipuärsykkeen voimakkuudessa, jonka jälkeen yksilö ilmoittaa tuntevansa ärsykkeen kipuna. Vaikka kipukynnyksessä on yksilöllisiä eroja, ihmiset arvioivat samansuuruisia kipuärsykkeitä hämmästyttävän samalla tavalla. Esimerkiksi asteikolla nollasta kymmeneen (0 = ei kipua, 10 = pahin mahdollinen kipu) hyttysenpisto arvioidaan kohtaan 1–2 ja säärimurtumakipu kohtaan 8–9.

Kivuntuntemus etenee kipuhermoja pitkin selkäytimeen ja sieltä aivojen kipukeskukseen. Tätä reittiä kutsutaan kipuradaksi, ja sen toiminta on välttämätöntä ihmisen hengissä säilymiselle. Kipurata toimii myös vastakkaiseen suuntaan, eli tietyt hermoradat pyrkivät estämään kipusignaalin kulkua selkäytimen kipukeskuksissa. Lisäksi aivojen kipukeskuksesta on runsaasti yhteyksiä aivojen limbiseen järjestelmään, joka säätelee mielialaan ja tunteisiin liittyviä reaktioita.

Yhteydet kipuradasta limbiseen järjestelmään antavat mahdollisuuden vaikuttaa kivun kokemiseen ja kipukäyttäytymiseen. Tätä käytetään hyväksi kivun hallinnassa ja käyttäytymiseen perustuvissa kivunhoitomenetelmissä. Äärimmilleen asian ovat vieneet intialaiset fakiirit, jotka kykenevät kävelemään kuumilla hiilillä tai istumaan neulamatolla.


Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2005

Vastaaja:


Eero Vuorinen


kivunhoidon ja anestesiologian erikoislääkäri


Kymenlaakson keskussairaala

Perinteiset tekniikat tuskin toimivat.

Tiettävästi kukaan ei ole vielä harrastanut seksiä avaruuden painottomuudessa – tai ainakaan kukaan ei ole tunnustanut.

Useimmat perinteiset tekniikat taitavat olla aika hankalia toteuttaa Newtonin lakien tehdessä tehtävänsä: kun työntää, työnnetty työntää takaisin yhtä suurella mutta vastakkaissuuntaisella voimalla.

Sitkeän huhun mukaan Nasa olisi aikoinaan testannut avaruusseksiä tieteellisesti – julkisuuteen vuodettu tutkimusraporttikin löytyy ne tistä.

Alustavien tutkimusten ja tietokonemallinnusten jälkeen avaruudessa kokeiltavaksi oli valittu kymmenen asentoa. Ilman apuvälineitä oli erittäin hankala selvitä, koska ”loppuvaiheessa jompikumpi testaajista tuli helposti irrottaneeksi otteensa kumppanistaan”.

Raportti suositteleekin remmikiinnitystä tai muunneltua makuupussia painottoman seksin apuvälineeksi.

Kyseessä on kuitenkin pelkkä kaupunkilegenda, joka lienee saanut alkunsa siitä, että sukkulalennolla STS-47 oli mukana aviopari, astronautit Mark Lee ja Jan Davis.

Totta sen sijaan on, että muuan yhdysvaltalainen pyhäkoulunopettaja on patentoinut painottomassa tilassa käytettävän seksihaarniskan.

Vastaajana Esko Valtaoja,

avaruustähtitieteen emeritusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018

Ei edes pölyhiukkasen vertaa.

Pieniä määriä ilmaisevat kuvailusanat ovat suosittuja muodoltaan kielteisissä, olemattomuutta tähdentävissä sanontatavoissa: ei hitustakaan, ei hiventäkään, ei hiukkaakaan, ei himpun vertaa.

Pöly on pienistä, keveistä hiukkasista koostuvaa ainetta ja pöläys siitäkin vain kevyt tuulahdus. Sanan ilmaisuvoimaa on murteissa ja arkipuheessa tehostettu lisäämällä pöläyksen eteen sopivasti sointuvia määritteitä: ei höykäsen pöläystä, ei pöyhösen pöläystä, ei pöykösen pölähtävää, ei pyhäsen pölähtävää.

Kaikkien perusmerkitys on sama: ei yhtään mitään.

Määritteen ei tarvitse välttämättä merkitä mitään täsmällistä, mutta höykä sopii yhteyteen erityisen hyvin, sillä kansankielessä se tunnetaan ilmassa leijuvan sumun tai kaasun merkityksessä. Höykänen selittyy sen johdokseksi.

Hölkäsen pöläys on yleisemmin tunnetun höykäsen pöläyksen muunnelma. Usein yhdessä esiintyvät sanat voivat vaikuttaa toistensa muotoon, mikä näkyy esimerkiksi lukusanaluetteloista. Höykäsen muuttumista hölkäseksi on äänteellisesti voinut vauhdittaa myös kaikille tuttu hölynpöly, jossa alkuosa on samaa juurta kuin verbeissä hölistä ja hölöttää.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018