Tulinen ruoka-annos ei aiheuta kuolemanvaaraa, voimakasta kipua kylläkin.

Sinnikäs ruokailija voi mahdollisesti aiheuttaa itselleen paikallisen hermovaurion. Se johtuu tulisen ruoan sisältämistä kapsaisiineista, chilipippurin luontaisista aromiaineista.

Kapsaisiinit kuuluvat vanillyylirasvahappoihin. Ne tarttuvat elimistössä vanilloidireseptoreihin, mikä johtaa hermoimpulssien välittymiseen keskushermostoon. Syntyy aistimus poltteesta tai hankausvammasta. Kaikkia niitä elimiä tai kudoksia, joissa on näin reagoivia hermopäätteitä, kapsaisiinit ärsyttävät suurina määrinä välittömästi: esimerkiksi ihoa, silmiä, kieltä, nenää ja hengitysteitä. Seuraa muun muassa voimakasta kipua, hillitsemätöntä yskää ja tilapäista näön huononemista. Suuret annokset vaurioittavat hermosoluja.

Vastaaja:


Markku Pasanen


lääkeainetoksikologian professori


Itä-Suomen yliopisto

Puuhevonen
Seuraa 
Viestejä5360
Liittynyt9.1.2011

Voiko liian tulinen ruoka tappaa?

Aweb 15.12.2014 klo 15:36 Olen huomannut, että jos ruoka on oikein tulista, sen tulee syöneeksi melko nopeasti; helvetillinen polte äkkiä kurkusta alas. Jaa, itselläni puolestaan ruuan himo kasvaa voimakkaasti joten sen takia tulista ruokaa tulee ahmittua, kun tulinen ruoka vain maistuu paremmalta tai ainakin sitä syödessä himo kasvaa voimakkaasti. Neutronilla oli myös hyvä pointti tuossa, että sinällään jos on syönyt paljon chiliä, niin toleranssi kuumalle ruualle heikkenee. Ps. ei itämainen...
Lue kommentti

»According to the general theory of relativity space without aether is unthinkable.»

Neutroni
Seuraa 
Viestejä28278
Liittynyt16.3.2005

Voiko liian tulinen ruoka tappaa?

Aweb 15.12.2014 klo 15:36 Olen huomannut, että jos ruoka on oikein tulista, sen tulee syöneeksi melko nopeasti; helvetillinen polte äkkiä kurkusta alas. Näin ruoka tulee syötyä kuumana ja ehkä muutenkin liikaa ahmien. Mutta tämä tietty koskee vain äärimmäisen tulisia elämyksiä, ja/tai heikkoa toleranssia, ja voi olla muutenkin yksilökohtainen tapa. Minulla se toimii päinvastoin. Kuumuus ja chili vaikuttavat samoihin hermosoluihin ja tulisen ruuan on pakko antaa jäähtyä. Enkä pysty syömään sitä...
Lue kommentti

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018