Kaiken eloperäisen jätteen voi kompostoida, eivätkä myrkylliset kasvit ole mikään poikkeus.

Kasvijätettä hajottavat bakteerit, sienet, sädesienet ja lierot sekä muut pieneliöt eivät välttämättä kärsi kasvisolujen sisältämistä haitta-aineista. Monet myrkyt vaikuttavat vain tiettyihin eliöihin, joita kasvit yrittävät torjua. Kasvimyrkyt eivät kerry kompostimullasta maaperään, vaan mikrobit hajottavat ne.

Maamme luonnonvaraisessa lajistossa on noin 20 hyvin myrkyllistä kasvia, lievemmin myrkyllisiä moninkertainen määrä. Esimerkiksi kaikki leinikit aiheuttavat syötynä oireita. Enemmän tai vähemmän myrkyllisiä viljeltyjä puutarha- ja huonekasveja on yli 200.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2001

Vastaaja:


Mikko Piirainen


kasvimuseon amanuenssi


Helsingin yliopisto

kfa
Seuraa 
Viestejä2516
Liittynyt13.3.2008

Voiko myrkyllisiä kasveja kompostoida?

Kysymykseen ei ole yksikäsitteistä vastausta, sillä myrkkykasvien ongelma ei ole ainoastaan niiden maatuvissa kasvinosissa. Jos kompotiin päätyy myrkyllisten tai haitallisten kasvien (kuten jättiläisukonputki) siemeniä niin seurauksena saattaa olla samaisten kasvien leviäminen sinne missä kompostimultaa käytetään. Retiisipenkistä esiin tunkevan putkikasvin tunnistaa helposti mutta muutoin kannattaa olla tarkkana. Ei siis kypsiä tai edes puolikypsiä siemeniä sisältäviä myrkky- tai haittakasveja...
Lue kommentti

Kim Fallström kfa+news@iki.fi

Aikoinaan ruokahalukohtainen kylläisyys edisti terveyttä.

Ilmiölle on kehitysopillinen eli evoluutioon perustuva selitys. Kyllästyminen samaan ruokaan kehittyi satojentuhansien vuosien aikana esi-isillemme, jotta he pysyisivät terveinä.

Jos jokin runsaasti saatavilla oleva ruoka olisi maistunut jatkuvasti, yksipuolinen ravinto olisi pitkällä aikavälillä johtanut ongelmiin. Siksi ihmiselle kehittyi ruokalajikohtainen kylläisyys. Kun jostain ruoasta tuli kylläiseksi, toisen makuinen vielä maistui. Se takasi, että sai riittävästi kaikkia elintärkeitä ravintomme osia: vitamiineja, hivenaineita, hiilihydraatteja, proteiineja, rasvoja ja kuituja.

Ruokalajikohtaista kylläisyyttä säätelevät geenit, ja mekanismi vaikuttaa myös meissä tämän ajan ihmisissä. Jokainen on kokenut sen aterioidessaan. Kun pääruoan jälkeen tuntuu, että nyt jo riittää, erimakuinen jälkiruoka vielä maittaa.

Kivikaudella ruokalajikohtainen kylläisyys oli hyödyllinen ominaisuus, mutta nykyisessä yltäkylläisessä ruokamaailmassa se helposti johtaa liikasyöntiin.

Eräässä kokeessa testihenkilöt söivät runsaan viikon ajan aterioilla melko yksitoikkoista ruokaa. Koe toistettiin siten, että jokaisella aterialla oli yksi ruokalaji lisää. Tämä lisäsi ruokahalua siinä määrin, että testihenkilöt söivät joka päivä – huomaamattaan – yli 400 kilokaloria enemmän.

Vastaajana Pertti Mustajoki, professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017

Jäinen kinkkku ei menetä yhtään enempää nestettä kuin sula. Kuva_ Shutterstock

Jäinen kinkku kypsyy aivan yhtä meheväksi kuin sula.

Joulukinkun voi panna jäisenä uuniin – oikeastaan kannattaa, vaikka se voi kuulostaa äkkiseltään järjen vastaiselta.

Jotta kinkku maistuisi mehevältä, valtaosa sen nesteestä pitäisi saada pysymään lihassa.

Jäinen kinkku muhii kuumassa pidempään, mutta huoneenlämpöön temperoitu viettää suuremman osan paistoajasta korkeassa

lämpötilassa.

Tällainen kuumakäsittely voi poistaa lihasta liiaksi nestettä. Kypsyessä pinnan lämpö siirtyy kohti kinkun keskiosaa. Jos lämpötilaero pinnan ja keskiosan välillä kasvaa liian suureksi, vesi karkaa lihassyistä liian aikaisin ja epätasaisesti.

Paistoimme viime vuonna HKScanin koekeittiöissä kymmeniä jäisiä ja huoneenlämpöisiä joulukinkkuja. Kaikki kypsennettiin paistopussissa alle 100-asteisessa uunissa.

Jääkinkut paistuivat pidempään, mutta niistä ei valunut yhtään enempää nestettä kuin sulana uuniin pannuista.

Sokkotesteissä kumpikin versio keräsi yhtäläisiä kehuja niin mausta kuin mehevyydestä. Joidenkin suussa jääkinkku maistui jopa mehevämmältä ja paremmalta.

Vastaajana Sami Lamminaho, tuotekehityskokki, HKScan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017